Kovan tuulen mukana lentävä hiekka keskeytti taas lentoliikenteen Kanariansaarille

Kanariansaarilla sijaitseville Norwegianin lentokoneille tehdään hiekkamyrskyn takia ylimääräisiä teknisiä tarkistuksia. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Lentoliikenne Espanjan Kanariansaarille on keskeytetty, kertoo Espanjan lentokenttiä operoiva Aena muun muassa Twitterissä . Matkalla olevat koneet ohjataan tviitin mukaan muille kentille. Lentoliikenteen keskeytyksen syynä hiekkamyrsky, joka haittaa näkyvyyttä.

Aena pyytää, että matkustajat eivät mene kentille ennen kuin ovat varmistaneet lentonsa tilanteen lentoyhtiöltä.

Aenan Twitter-päivitysten mukaan hiekka ja tuuli vaikuttavat myös lähteviin lentoihin. Aena ei myöskään anna arviota siitä, milloin lentokentät voivat jatkaa toimintaansa.

Myös lauantaina Aena peruutti kaiken Gran Canarialle tulevan ja sieltä lähtevän lentoliikenteen sekä Teneriffalta lähtevät lennot. Sunnuntaina lentoliikenne oli jo palautumassa ennalleen, kunnes viranomaiset jälleen ilmoittivat lentokenttien sulkemisesta.

El Pais -lehden mukaan myös meriliikenne on keskeytetty ja koulutusviranomaiset ovat peruneet oppitunnit maanantailta niistä kouluista, joissa päivä ei ole joka tapauksessa vapaa karnevaalien vuoksi.

Yksi TUIn koneellinen matkustajia joutuu yöpymään Lissabonissa

Kanariansaarten hiekkamyrsky sotki tänään satojen matkatoimisto TUIn suomalaisten asiakkaiden matkasuunnitelmia. Grand Canarialta piti saapua kotimaahan noin 190 suomalaista, jotka joutuvat kuitenkin odottamaan paluulentoa näillä näkymin huomisaamuun, kertoi TUIn lehdistöpäivystäjä Joni Launiala.

Lisäksi Helsinki-Vantaalta kohti Grand Canariaa suunnannut kone joutuu laskeutumaan Lissaboniin. Sieltä matka jatkunee Grand Canarialle huomisaamuna. Myös tällä lennolla on noin 190 suomalaista.

Tuuli haittaa maastopalon sammutustöitä

Espanjan ilmatieteen laitos on uutistoimisto AFP:n mukaan varoittanut, että kovat tuulet ripottelevat Kanariansaaria maanantaihin asti. Paikallishallinto on neuvonut ihmisiä pitämään ovet ja ikkunat kiinni, välttämään autoilua ja pysymään poissa rannikkoalueilta.

Kovat tuulet ovat haitanneet myös maastopalon sammutustöitä Gran Canarialla, sillä sammutushelikoptereita ei ole voitu käyttää. AFP:n mukaan noin 500 ihmistä on evakuoitu palojen tieltä, kun taas El Pais antaa evakuoitujen määräksi 250. Lehti kertoo liekkien tuhonneen useita koteja.

Espanjan yleisradion RTVE:n mukaan myös Teneriffalla on evakuoitu noin tuhat ihmistä ja suljettu moottoritie palojen vuoksi.

El Pais huomauttaa, että hiekkamyrsky on huomattavasti huonontanut Kanariansaarten ilmanlaatua. Myös AirVisual-verkkosivuston kartta näyttää Kanariansaarten ilmanlaadun olevan huono.

Espanjan ilmatieteen laitos Aemet ennustaa sään paranevan Kanariansaarilla puoliltaöin paikallista aikaa eli maanantain puolella Suomen aikaa. Ennusteesta tviittaa myös Espanjan liikenneministeriö, joka kertoo valmistautuvansa lentoliikenteen uudelleen aloittamiseen.

Norwegian tutki koneita hiekkavaurioiden varalta

Aiemmin lentoyhtiö Norwegian kertoi, että hiekkamyrskyssä seisseille koneille tehdään tekninen tarkastus ennen kuin ne lähtevät matkaan. Norwegianin lehdistövastaava Andreas Hjornholm kertoi STT:lle aiemmin sunnuntaina, että tarkistuksilla varmistetaan, ettei hiekka ole vahingoittanut koneita.

– Jos on nähnyt kuvia paikan päältä, voi nähdä, että hiekkaa on kaikkialla, hän sanoi.

Muuttuvan sään vuoksi Norwegian oli päättänyt perua lentoja, jotta lentokoneita ei tarvitsisi ohjata laskeutumaan toisille kentille sääolojen mahdollisesti muuttuessa huonompaan suuntaan.

Norwegianin lisäksi myrsky on vaikuttanut Finnairin paluulentoihin.

Ilmassa tuntui hiekkaa

Lounais-Teneriffalla lomailleen Anne Arkon piti lentää perheineen takaisin Suomeen lauantaina Norwegianin lennolla, jonka oli määrä lähteä hieman ennen puoltayötä paikallista aikaa. Perhe on matkatoimisto TUIn järjestämällä matkalla.

– Olimme juuri nousseet taksista Teneriffan eteläisellä lentokentällä, kun puhelimeen tuli ilmoitus lennon peruuntumisesta. Lentokentän taululla peruutuksista ei ollut edes silloin tietoa, Arkko kertoi STT:lle sähköpostitse.

Hiekkamyräkkä ei Arkon mukaan näkynyt Lounais-Teneriffalla mitenkään ennen iltaa. Vasta kun perhe saapui kentälle iltayhdeksän aikoihin, tuntui ilmassa jo hieman hiekkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.