Lännen Media: Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista tyytyväisiä Marinin hallitukseen

Sanna Marinin johtama hallitus on kyselyn mukaan selvästi suositumpi kuin Antti Rinteen hallitus, vaikka hallituspohjat ja -ohjelmat ovat identtisiä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
STT

STT

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on tyytyväisiä Sanna Marinin (sd.) hallituksen tähänastiseen toimintaan, kertoo Lännen Median teettämä kysely. Tätä mieltä kertoi olevansa 64 prosenttia vastaajista.

Ero on suuri Marinin edeltäjän Antti Rinteen (sd.) johtamaan hallitukseen, vaikka hallituspohjat ja -ohjelmat ovat identtisiä. Marraskuussa Rinteen hallituksen suosio vastaavassa kyselyssä oli 37 prosenttia.

Erityisen mielissään Marinin hallituksen otteista ovat kyselyyn vastanneet naiset, joista lähes kolme neljäsosaa kertoi olevansa melko tai erittäin tyytyväinen hallitukseen. Miehistäkin tyytyväisiä on yli puolet.

Kyselyn toteutti Taloustutkimus , joka haastatteli noin tuhatta suomalaista helmikuun puolivälissä. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arvioi Lännen Medialle, että hallituksen hyvä kannatus menee pitkälti Marinin henkilökohtaisen suosion piikkiin.

Kaikkien hallituspuolueiden kannattajien selvä enemmistö on melko tai erittäin tyytyväisiä hallitukseen. Sdp:n äänestäjien tuki hallitukselle on lähes yksimielinen. Varauksellisinta kannatus on keskustan ja rkp:n tukijoilla, joista hallitusta kehuu noin seitsemän vastaajaa kymmenestä. Keskustassa tosin tyytymättömiä on noin neljännes, kun rkp:ssä puolestaan samansuuruinen ryhmä ei osaa kertoa kantaansa.

Molempien suurten oppositiopuolueiden, kokoomuksen ja perussuomalaisten, kannattajista hallitukseen on tyytymättömiä vajaa 60 prosenttia vastaajista.

Kyselyn virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotona leivotaan nyt paljon pullaa ja muutakin – katso ESS:n lukijoiden kuvat ihanista leipomuksista
  2. Vesilinnut pääsevät syksyllä omaan kotiin – Heinolan Lintutarhalle rakennettavassa talossa on 450 neliötä ja erikoinen viherkatto
  3. Yön uutiskooste: Henkilöauto upposi jäihin Ilomantsissa ja kahden henkilön epäillään hukkuneen
  4. Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa
  5. Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti
  6. Lahden taloyhtiöiden siivoussopimukset on pidetty korona-aikana ennallaan, "siivousta kohdennettu kriittisiin kohtiin"
  7. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Uimahalliuskovainen väijytti minut – ja vieläpä lähes alastomana
  8. Portit auki – kummankin puolen Kimolan sulkua pannaan paikkoja kuntoon matkailijoita varten
  9. "Se oli taistelua joka vaiheessa" – Naisten asepalvelus täyttää huhtikuun alussa 25 vuotta, ja siitä on kiittäminen Kaarina Buure-Hägglundia
  10. Museot tarjoavat taide-elämyksiä nyt verkossa – nettipalvelut ovat houkutelleet hyvin kävijöitä: "Kasvua on ollut 1 144 prosenttia"
  11. Korona kiusaa matkailun ystäviä – viisi vinkkiä matkakuumeen lievitykseen
  12. Uusimaa eristetty: Poliisi tarkastaa Nelostien liikennettä Orimattilan rampilla - katso video
  13. Kärkölästä löytyneet konkurssifirman jätteet oli tuotu maakunnan ulkopuolelta
  14. Pääkirjoitus: Pormestarin valinnassa on olennaista avoimuus ja läpinäkyvyys
  15. Katujen tehopuhdistus käynnistyi Lahdessa, siirtokehotukset olivat menneet perille viimevuotista paremmin – "Kun pyhään peltilehmään joku kajoaa, niin kyllähän se voi mennä tunteisiin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.