Antti Kaikkosen perhe on kasvamassa, ministeri kertoi vauvauutisen Facebookissa

Puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Jannika Ranta Säätytalolla ennen uudenvuodenpäivän vastaanoton alkua. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA
STT

STT

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja hänen kihlattunsa Jannika Ranta ovat saamassa lapsen. Kaikkonen kertoi asiasta Facebook-päivityksessä lauantai-iltana.

Kaikkonen kirjoitti, että jos kaikki menee hyvin, pari saa pienen vauvan loppukesästä. Hän painotti tekstissään, ettei perheen elämä ole julkista, ja toivoi median kunnioittavan heidän yksityisyyttään. Asialla on Kaikkosen mukaan myös jo spekuloitu mediassa.

Ministeri sanoi kertovansa uutisen siksi, että vauvan tuloa on mahdotonta pitää täysin piilossa.

–  Eli kyllä, tämä hyvin iso, tärkeä ja toivottu asia on totta. Eikä tätä oikein osaa edes sanoin kuvailla, hän kirjoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  2. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  3. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  4. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  5. Kuinka etäkoulu sujuu teidän perheessänne? Etlari tekee juttua koulunkäynnistä juuri nyt ja pyytää oppilaiden ja vanhempien tarinoita
  6. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  7. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  8. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  9. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  10. Chiméne Bavardin Esalainen: Etäkoululaisten äitinä ei ole aina helppoa, varsinkin jos pitää askarrella
  11. Lahden Mukkulan ostoskeskuksen polttajia ei pystytty tunnistamaan videolta – kahden miehen syytteet kaatuivat käräjillä
  12. Lastensuojeluilmoitusten määrä kääntyi laskuun koulujen sulkemisen jälkeen, mutta se ei ole hyvä uutinen – "Koko Suomi keskittyy muihin asioihin"
  13. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  14. Pääkirjoitus: Lahtikin huutaa valtiolta apua selviytyäkseen koronakriisistä
  15. Kananmuna on elämän symboli – kokeile sitä leivonnassa ja pääruuissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.