Soldiers of Odinin vastamielenosoittajien syytteet väkivaltaisen mellakan johtamisesta nurin käräjillä Tampereella

Äärioikeistolainen Soldiers of Odin -katupartiojärjestö piti mielenosoituksen Tampereella viime toukokuussa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
STT

STT

Pirkanmaan käräjäoikeus on hylännyt vastamielenosoittajien saamat syytteet väkivaltaisen mellakan johtamisesta, selviää oikeuden tämänpäiväisestä tuomiosta. Syyttäjä vaati kahdelle Soldiers of Odin -kulkueen vastamielenosoittajalle ehdollista vankeutta väkivaltaisen mellakan johtamisesta, mutta toinen heistä tuomittiin kuitenkin väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta.

Kolmannelle vastamielenosoittajalle vaadittiin sakkorangaistusta väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta, mutta hänen syytteensä kaatui.

Äärioikeistolainen Soldiers of Odin -katupartiojärjestö piti mielenosoituksen Tampereella viime toukokuussa, ja paikalle kerääntyneet vastamielenosoittajat puuttuivat kulkueen liikkumiseen huutelemalla ja ärsyttämällä. Poliisi esti tilanteen eskaloitumisen varsinaiseksi yhteenotoksi, mutta tilanteessa heiteltiin kiviä ja kananmunia.

Syyttäjän mukaan kaksi syytetyistä yllytti tai johti usean kymmenen ihmisen väkijoukkoa kohdistamaan väkivaltaa katupartiojärjestöä vastaan. Lisäksi toinen heistä ja kolmas henkilö heittelivät syyttäjän mukaan mielenosoittajien ryhmään teräväreunaisia kiviä, oluttölkkejä ja kananmunia.

Kaikki syytetyt kiistivät rikokset.

Oikeus ratkoi asian kysymällä yksinkertaisia kysymyksiä

Käräjäoikeus lähestyi asiaa yksinkertaisten kysymysten kautta. Ensimmäisenä se pohti, oliko vastamielenosoittajien joukko lain tarkoittama väkijoukko.

– Kuinka monta ihmistä tarvitaan väkijoukon muodostamiseksi, riippuu olosuhteista ja paikan suuruudesta. Väkijoukko eroaa myös kaupungin kadulla vilkkaana liikeaikana olevasta väenpaljoudesta siinä, että väkijoukkoa yhdistää jokin asia, oikeus puntaroi.

Syyttäjän todisteena esittämän videon mukaan ryhmittymien välille syntyi huutelua ja väkijoukossa oli joitakin kymmeniä henkilöitä. Näin oikeus totesi, että kyllä, väkijoukosta oli kyse.

Seuraavaksi oikeus kysyi, onko väkijoukon toiminta täyttänyt mellakan tunnusmerkit?

Lain mukaan mellakka on sellainen tilaisuus, jossa väkijoukko aikoo selvästi käyttää väkivaltaa tai aiheuttaa omaisuuteen kohdistuvaa vahinkoa. Tällaisen väkijoukon toimintaan osallistuminen ja viranomaisen hajaantumiskäskyn noudattamatta jättäminen voi tuoda tuomion mellakkaan osallistumisesta.

Oikeuden mukaan tilaisuus täytti mellakan tunnusmerkistön, mutta se totesi, että syyttäjän on tuomion saadakseen näytettävä toteen, että osallistumisesta syytetty olisi kuullut poliisin hajaantumiskäskyn ja jättänyt sitä noudattamatta.

Pelkästään väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta syytetyn osalta tällaista näyttöä ei löytynyt.

Kukaan ei oikeudessa myöskään pystynyt esittämään sellaisia havaintoja, että johtamisesta syytetyt miehet olisivat kehottaneet muita väkivaltaan. Toiselta heistä löydettiin kuitenkin kiviä tilanteen jälkeen ja oikeus katsoi, että hän tuli tilanteeseen kivillä varustautuneena ja osallistuakseen väkijoukon suorittamaan väkivaltaan. Hänet tuomittiin sakkoihin.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 16.40: Yksi mielenosoittajista tuomittiin sakkoihin väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta. Jutussa luki aiemmin, että kaikki syytteet kaatuivat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden pakkolomat alkavat aikaisintaan toukokuussa
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.