Kotitalouksien osakepotti kasvoi viime vuonna liki viidenneksellä

Sijoituksista yli 90 prosenttia kohdistui kotimaisiin yrityksiin. Timo Jaakonaho / LEHTIKUVA
STT

STT

Suomalaisten kotitalouksien suorat osakeomistukset kasvoivat viime vuonna yli 18 prosenttia, kertoo Suomen Pankki. Joulukuun lopussa kotitalouksien osakeomistusten arvo oli 39 miljardia euroa.

Kasvua kertyi viime vuoden aikana yli kuusi miljardia. Tästä suurin osa eli 5,7 miljardia tuli pörssikurssien noususta, kun Helsingin pörssin yleisindeksi kohosi samaa tahtia kuin kotitalouksien sijoitukset. Kotitaloudet sijoittivat viime vuoden aikana nettomääräisesti 0,6 miljardia euroa osakkeisiin. Sijoituksista yli 90 prosenttia kohdistui kotimaisiin yrityksiin.

Huolimatta osakesijoitusten arvonnoususta ja uusista sijoituksista kotitalouksien osakesijoitukset eivät yllä ennätykseen. Elokuussa 2018 ja toukokuussa 2017 osakesijoitusten arvo ylsi 39,1 miljardiin.

Luvussa ei ole mukana kotitalouksien omistamia osuuksia osakkeisiin sijoittavista rahastoista. Joulukuun lopussa kotitalouksilla oli Suomeen rekisteröidyissä osakerahastoissa 8,8 miljardin euron sijoitukset. Osakerahastosijoitukset kasvoivat 1,8 miljardia euroa viime vuoden aikana.

Lisäksi kotitalouksilla on osakeomistuksia sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten kautta. Suomen Pankki arvioi, että näissä on kaikkiaan 10 miljardia euroa osakerahastoissa ja 0,8 miljardia suoraan noteeratuissa osakkeissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. C-kirjain rintaan, kiekko päin tuomaria – Taavi Vartiaisella ei ollut ihan tavallinen lauantai-ilta
  2. "Ihan käsittämättömän makee juttu" - Tyhjästä rakennettu Finlandia Hike sai kehuja
  3. Poliisi: Missä hän on? Nuori tyttö kateissa, liikkuu ilmeisesti Lahden seudulla
  4. Lahti erotti kolme yhtymäkokousedustajaa – "Kenkää tuli, että tärähti"
  5. Finlandia Hike houkutteli osallistujia – kuuntele, kun ensimmäinen täyden matkan osallistuja ylittää maaliviivan
  6. Lahdessa kateissa ollut mies on löytynyt
  7. Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi
  8. Tenava-Finlandiaan sentään löytyi lunta – "Sää ei kuitenkaan ole niin paha kuin ennusteet lupasivat"
  9. Peliitat pisti RoKin voittoputken poikki - Severi Lahtisen huikea yksilösuoritus toi voiton
  10. Hartolalaisen puhelinnumeroa käytettiin teknisen tuen huijaukseen – uhreina tuhansia suomalaisia
  11. Vuokramökin jätevesiä pumpattiin maastoon Asikkalassa – asukas ei uskaltanut ilmoittaa poliisille heti: teko ehti vanhentua
  12. Manserokkari myy soittimia Lahdessa – "Täällä on älyttömän kovia soittajia, oli genre mikä hyvänsä"
  13. Uusia asuntoja valmistuu Lahteen tänäkin vuonna sadoittain – Hennalassa upouusi koti maksaa 3 600 euroa neliöltä
  14. "Se tuntui täysin epätodelliselta" – lahtelainen lauluntekijä jatkoon Voice of Finlandissa
  15. "Isoja nukahduksia, joita ei saisi missään olosuhteissa tulla" – FC Lahti kompastui Hakaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.