Pääministeri Marin työllisyystoimista: Vaikeat päätökset edessä todennäköisesti touko-elokuussa

Pääministeri Marin antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta vuonna 2020 sekä keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
STT

STT

Työllisyystoimien päätöksenteon ajankohtaa kommentoinut pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti eduskunnassa kantansa siitä, että hallituksen ei pidä vaikeuttaa työmarkkinakevättä. Marin kommentoi asiaa eduskunnassa valtiopäivien avauskeskustelussa, jossa oppositio höykytti muun muassa hallituksen talouspolitiikkaa ja penäsi tietoa uusista työllisyystoimista.

– Itse ajattelen näin ja olen sen myös rehellisesti sanonut, että hallituksen ei pidä omilla toimillaan vaikeuttaa muutenkin vaikeaa työmarkkinakevättä. Sen vuoksi esitin arvion, että vaikeista päätöksistä tullaan tekemään päätökset todennäköisesti touko-elokuun välisenä aikana, Marin sanoi.

Hänen mukaansa nyt on tärkeää, että työmarkkinaosapuolet pääsevät neuvottelemaan ratkaisuja.

– Ja onneksi ratkaisuja onkin nyt jo löytynyt, pääministeri lisäsi.

"Vaarallista ajanpeluuta"

Työllisyystoimet nosti esiin opposition riveistä muun muassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayh, joka sanoi puolueen ryhmäpuheenvuorossa, että tärkeintä olisi nyt saada työllisyystoimet vauhtiin.

– Sen sijaan pääministeri Marin ilmoitti (Yleisradion Pääministerin) haastattelutunnillaan, että vaikean työmarkkinatilanteen takia hallitus tekee hankalat päätökset kesän tienoilla eikä kevään kehysriihessä kuten odoteltiin. Tämä on vaarallista ajanpeluuta, sillä hallitus on jo lisännyt pysyviä kustannuksia samoin kuin velkaa ennen kuin tuloista on tietoakaan, Essayh sanoi.

Marin on ollut luottavainen, että hallituksen välitavoite 30 000 uudesta työllisestä täyttyy elokuun budjettiriiheen mennessä. Huhtikuun kehysriihen hän on puolestaan sanonut olevan seuraava välietappi, jossa tarkastellaan, mitä toimia pitää vielä tehdä, jotta kesään mennessä työllisyystavoite täyttyy.

Hallitus aikoo perustaa vanhusasiavaltuutetun viran

Hallitus aikoo perustaa vanhusasiavaltuutetun viran vahvistamaan vanhuspalveluiden laadun toteutumista, pääministeri Marin kertoi eduskunnassa.

Marin antoi keskustelun alussa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta vuonna 2020 sekä keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä.

– Aloitamme työskentelyn 2020-luvun ensimmäisillä valtiopäivillä. Käsillä on ratkaisujen vuosikymmen ilmastonmuutoksen torjunnan, suomalaisen osaamisen, hyvinvoinnin ja julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta, Marin sanoi puheensa aluksi.

Hän myös kertoi, että hallitus tuo näillä valtiopäivillä eduskunnalle 212 esitystä ja 12 selontekoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotona leivotaan nyt paljon pullaa ja muutakin – katso ESS:n lukijoiden kuvat ihanista leipomuksista
  2. Vesilinnut pääsevät syksyllä omaan kotiin – Heinolan Lintutarhalle rakennettavassa talossa on 450 neliötä ja erikoinen viherkatto
  3. Yön uutiskooste: Henkilöauto upposi jäihin Ilomantsissa ja kahden henkilön epäillään hukkuneen
  4. Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa
  5. Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti
  6. Lahden taloyhtiöiden siivoussopimukset on pidetty korona-aikana ennallaan, "siivousta kohdennettu kriittisiin kohtiin"
  7. Portit auki – kummankin puolen Kimolan sulkua pannaan paikkoja kuntoon matkailijoita varten
  8. "Se oli taistelua joka vaiheessa" – Naisten asepalvelus täyttää huhtikuun alussa 25 vuotta, ja siitä on kiittäminen Kaarina Buure-Hägglundia
  9. Museot tarjoavat taide-elämyksiä nyt verkossa – nettipalvelut ovat houkutelleet hyvin kävijöitä: "Kasvua on ollut 1 144 prosenttia"
  10. Korona kiusaa matkailun ystäviä – viisi vinkkiä matkakuumeen lievitykseen
  11. Uusimaa eristetty: Poliisi tarkastaa Nelostien liikennettä Orimattilan rampilla - katso video
  12. Kärkölästä löytyneet konkurssifirman jätteet oli tuotu maakunnan ulkopuolelta
  13. Pääkirjoitus: Pormestarin valinnassa on olennaista avoimuus ja läpinäkyvyys
  14. Katujen tehopuhdistus käynnistyi Lahdessa, siirtokehotukset olivat menneet perille viimevuotista paremmin – "Kun pyhään peltilehmään joku kajoaa, niin kyllähän se voi mennä tunteisiin"
  15. Markus Pirttijoen Esalainen: Megatrendi, joka alkoi järkkyä vain viikoissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.