Uusi koronavirus on hyvin vakava uhka koko maailmalle, varoittaa WHO:n johtaja – virus sai nyt nimen

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus. AFP / LEHTIKUVA
STT AFP

STT AFP

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus varoittaa uuden koronaviruksen olevan hyvin vakava uhka maailmalle. Tapauksista 99 prosenttia on todettu Kiinassa, ja siellä on hätätilanne, mutta uhka on vakava myös muulle maailmalle, Ghebreyesus sanoi kokouksessa, jossa pohditaan keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

– Tärkeintä on pysäyttää viruksen leviäminen ja pelastaa ihmishenkiä, Ghebreyesus tähdensi.

Taudin lyömiseksi tarvitaan hänen mukaansa tietojen avointa ja tasapuolista jakamista.

Genevessä on tiistaina ja keskiviikkona koolla noin 400 asiantuntijaa. Tarkoitus on muun muassa pohtia viruksen tarttumistapoja ja mahdollisia rokotteita.

Koronaviruksen tiedetään tarttuneen yli 42 000 ihmiseen ja aiheuttaneen Kiinassa yli 1 000 kuolemaa. Tartuntoja on todettu noin 25 maassa.

WHO ilmoitti tiiistaina, että uudelle koronavirukselle on nyt annettu virallinen nimi. Wuhanin koronaviruksena tunnetun viruksen nimeksi valittiin Covid-19.

Presidentti Xi vieraili sairaalassa hengityssuoja kasvoillaan

Koronaviruksen uskotaan lähteneen leviämään Wuhanin kaupungissa Hubeissa sijaitsevalta torilta, jolla oli myynnissä villieläimiä.

Kiina on päätynyt eristämään kokonaisia kaupunkeja taistelussa viruksen leviämisen estämiseksi. Tuoreimpia toimia ovat Wuhanin kaupunkiin määrätyt liikkumisrajoitukset. Niiden mukaan kuumetta potevat ihmiset saavat mennä vain oman alueensa sairaalaan. Tarkkailua tarvitsevien keuhkokuumepotilaiden on pysyttävä klinikoilla tai muissa heille osoitetuissa paikoissa.

Presidentti Xi Jinping on tehnyt poikkeuksellisen eleen ja vieraillut pekingiläisessä sairaalassa, jossa hoidetaan koronavirukselle altistuneita potilaita. Vierailullaan hengityssuojaa käyttänyt Xi kehotti päättäväisempiin toimiin viruksen kukistamiseksi, kirjoitti Britannian yleisradioyhtiö BBC .

Xi on pitänyt tähän mennessä matalaa profiilia, vaikka virustilanne on vaikeutunut.

Kahdelle paikallisjohtajalle potkut

Kiinan johtoa on arvosteltu koronaviruksen vakavuuden väheksymisestä, ja paine etenkin Hubein paikallisjohtoa kohtaan on viime aikoina lisääntynyt. Kiukku on voimistunut varsinkin sen jälkeen, kun viruksesta varoittanut lääkäri Li Wenliang kuoli saatuaan tartunnan potilaaltaan. Li joutui Kiinan viranomaisten silmätikuksi lähetettyään joulukuussa kiinalaisessa Weibo-viestisovelluksessa lääkäriryhmään viestin, jossa varoitti viruksen leviämisestä.

Viranomaisiin kohdistuva arvostelu on nyt johtanut siihen, että kaksi Hubein maakunnan ylintä terveysviranomaista on median mukaan erotettu tehtävistään.

Tutkijat ovat arvioineet, että Hubein viranomaiset vähättelivät tammikuun alussa epidemian laajuutta. Paikallinen kommunistipuolueen johtaja myönsi viime viikolla, että viranomaiset pahensivat tilannetta, koska eivät määränneet aiemmin matkustusrajoituksia. Toisaalta WHO on kehunut joitakin Kiinan toimia, kuten laajoja karanteeneja.

WHO:n asiantuntijaryhmä saapui maanantaina Kiinaan tutkimaan tilannetta. BBC:n mukaan ryhmän saapumisluvasta neuvoteltiin Kiinan kanssa kaksi viikkoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. C-kirjain rintaan, kiekko päin tuomaria – Taavi Vartiaisella ei ollut ihan tavallinen lauantai-ilta
  2. "Ihan käsittämättömän makee juttu" - Tyhjästä rakennettu Finlandia Hike sai kehuja
  3. Poliisi: Missä hän on? Nuori tyttö kateissa, liikkuu ilmeisesti Lahden seudulla
  4. Lahti erotti kolme yhtymäkokousedustajaa – "Kenkää tuli, että tärähti"
  5. Finlandia Hike houkutteli osallistujia – kuuntele, kun ensimmäinen täyden matkan osallistuja ylittää maaliviivan
  6. Lahdessa kateissa ollut mies on löytynyt
  7. Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi
  8. Tenava-Finlandiaan sentään löytyi lunta – "Sää ei kuitenkaan ole niin paha kuin ennusteet lupasivat"
  9. Peliitat pisti RoKin voittoputken poikki - Severi Lahtisen huikea yksilösuoritus toi voiton
  10. Hartolalaisen puhelinnumeroa käytettiin teknisen tuen huijaukseen – uhreina tuhansia suomalaisia
  11. Vuokramökin jätevesiä pumpattiin maastoon Asikkalassa – asukas ei uskaltanut ilmoittaa poliisille heti: teko ehti vanhentua
  12. Manserokkari myy soittimia Lahdessa – "Täällä on älyttömän kovia soittajia, oli genre mikä hyvänsä"
  13. Uusia asuntoja valmistuu Lahteen tänäkin vuonna sadoittain – Hennalassa upouusi koti maksaa 3 600 euroa neliöltä
  14. "Se tuntui täysin epätodelliselta" – lahtelainen lauluntekijä jatkoon Voice of Finlandissa
  15. "Isoja nukahduksia, joita ei saisi missään olosuhteissa tulla" – FC Lahti kompastui Hakaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.