S-ryhmä kohensi tulostaan – tiukensi päästötavoitettaan

S-ryhmän veroton vähittäismyynti kohosi 11,7 miljardiin euroon 11,5 miljardista eurosta. MIKKO STIG / LEHTIKUVA
STT

STT

S-ryhmä on julkaissut uuden tavoitteensa, jonka mukaisesti kaupparyhmä pyrkii vähentämään ilmastopäästöjään 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Aiempi tavoite oli 60 prosenttia.

– Samalla haluamme ensimmäisenä suomalaisena yritysryhmänä olla hiilinegatiivinen jo vuonna 2025, kertoo SOK :n pääjohtaja Taavi Heikkilä tiedotteessa.

S-ryhmän mukaan ilmastotyössä on edetty suunniteltua nopeammin muun muassa energiatehokkuuden parantamisen ja tuulivoiman lisäämisen ansiosta. Lisäksi osuuskaupat ovat nousseet Suomen suurimmaksi aurinkovoiman tuottajaksi.

S-ryhmällä on yhteinen tuulivoimayhtiö Tuuliwatti energiayhtiö St1 :n kanssa. Tuuliwatti on alan suurin yritys Suomessa.

Kaupparyhmä kertoo, että sen käyttämä sähkö on kokonaan päästötöntä ja vähintään 60 prosenttia tästä uusiutuvaa energiaa.

S-ryhmä aikoo uusia seuraavan kahden vuoden aikana lähes kaikki 440 S-markettia. Osuuskauppojen käyttötavarakaupassa Prismoissa ja Sokoksissa kehitys oli viime vuoden aikana ryhmän mukaan hyvää.

– Kokonaisuus on vuosien varrella noussut tappiolta voitolliseksi, mikä on kireässä, kansainvälisessä verkko- ja kivijalkakaupan kilpailussa merkittävä suoritus, S-ryhmä kertoo.

Uusin hotelli Helsingin Triplassa

S-ryhmän operatiivinen tulos nousi viime vuonna 409 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 355 miljoonasta eurosta. Veroton vähittäismyynti kohosi 11,7 miljardiin euroon 11,5 miljardista eurosta.

– Kun me pärjäämme hyvin, koko yhteisö pärjää paremmin, Heikkilä sanoo.

Ryhmän mukaan myös hotellien ja ravintoloiden tuloskehitys on jatkunut myönteisenä. Uusin hotelli on tammikuussa avattu Sokos Hotel Tripla Helsingissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. SJK ei ole koskaan voittanut Lahdessa – Arkivuo, Zeqiri ja Imbongo nousevat FC Lahden avaukseen
  5. Lahtelainen kuvataiteilija Matti Koskela on kuollut
  6. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  7. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  8. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  9. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa
  10. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  11. Ei tullutkaan peruspuujalka, vaan kolme leikkausta ja pysäyttäviä uutisia lääkäriltä, nyt Mikko Viitikko suitsuttaa fyssaria: "Saan olla kiitollinen, että hän otti asian vakavasti"
  12. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  13. Näppis: Miten turisti osaa tulla Lahden keskustaan?
  14. Kreikasta siirretty Suomeen pakolaislapsia ilman huoltajaa
  15. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.