Sähkön markkinahinta painuu miinukselle ensi yönä ensimmäistä kertaa koskaan – syynä lauha sää, kovat tuulet ja lakot

Energiaviraston johtaja Antti Paanasen mukaan sähkön markkinahinta on mennyt aiemmin negatiiviseksi esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa, jossa on paljon tuulivoimaa. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Sähkön markkinahinta painuu pakkaselle ensi yönä ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa. Nordpool-sähköpörssin hintaennusteen mukaan puolen yön ja aamuneljän välillä sähkön tukkuhinta on miinuksen puolella 7–20 senttiä megawattituntia kohden.

Käytännössä siis tuotantoa on ensi yönä enemmän kuin kysyntää. Energiaviraston johtaja Antti Paanasen mukaan tämä johtuu siitä, että myrskytuulten takia tuulivoimaa on tarjolla todella paljon, kysyntää on lauhan jakson vuoksi vähän ja lakot laskevat kulutusta teollisuudessa.

Paanasen mukaan sähkön markkinahinta on mennyt aiemmin negatiiviseksi esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa, jossa on paljon tuulivoimaa.

Paananen arvioi, että tulevaisuudessa on mahdollista, että Suomessa sähkön markkinahinta painuu vielä uudelleen miinusmerkkiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotona leivotaan nyt paljon pullaa ja muutakin – katso ESS:n lukijoiden kuvat ihanista leipomuksista
  2. Vesilinnut pääsevät syksyllä omaan kotiin – Heinolan Lintutarhalle rakennettavassa talossa on 450 neliötä ja erikoinen viherkatto
  3. Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa
  4. Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti
  5. Lahden taloyhtiöiden siivoussopimukset on pidetty korona-aikana ennallaan, "siivousta kohdennettu kriittisiin kohtiin"
  6. Portit auki – kummankin puolen Kimolan sulkua pannaan paikkoja kuntoon matkailijoita varten
  7. Museot tarjoavat taide-elämyksiä nyt verkossa – nettipalvelut ovat houkutelleet hyvin kävijöitä: "Kasvua on ollut 1 144 prosenttia"
  8. Korona kiusaa matkailun ystäviä – viisi vinkkiä matkakuumeen lievitykseen
  9. Uusimaa eristetty: Poliisi tarkastaa Nelostien liikennettä Orimattilan rampilla - katso video
  10. Kärkölästä löytyneet konkurssifirman jätteet oli tuotu maakunnan ulkopuolelta
  11. Pääkirjoitus: Pormestarin valinnassa on olennaista avoimuus ja läpinäkyvyys
  12. Katujen tehopuhdistus käynnistyi Lahdessa, siirtokehotukset olivat menneet perille viimevuotista paremmin – "Kun pyhään peltilehmään joku kajoaa, niin kyllähän se voi mennä tunteisiin"
  13. Markus Pirttijoen Esalainen: Megatrendi, joka alkoi järkkyä vain viikoissa
  14. Poliisi käännytti aamuyhdeksään mennessä 121 ajoneuvoa Uudenmaan tarkastuspisteillä
  15. Kaksi hukkui pudottuaan jäihin Asikkalassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.