Kahden työriidan sovintoesityksiin odotetaan tänään vastauksia

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmen (vas.), valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala (kesk.) ja Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala (oik.) aloittivat neuvottelut perjantai-iltapäivänä Bulevardilla. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA
STT

STT

Kahden suuren toimialan työriitojen sovintoesityksiin odotetaan tänään illansuussa vastauksia.

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron työriitaan jätettyyn sovintoesitykseen odotetaan vastauksia kello 17:ään mennessä. Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työriidassa annettuun sovintoehdotukseen puolestaan odotetaan vastauksia kello 18:aan mennessä.

Molempiin työriitoihin jätettiin sovintoesitykset myöhään viime yönä. Sovintoesitysten sisällöistä ei totuttuun tapaan ole kerrottu julkisuuteen ennen kuin niihin on saatu vastaukset.

Osapuolet kertoivat perjantaina olevansa toiveikkaita sovinnon aikaansaamisesta viikonlopun aikana. Kemian alalle aiemmin tällä viikolla saavutetun sovun on uskottu edistävän neuvottelua myös muiden alojen neuvottelupöydissä.

Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton sovussa kiky-tunnit poistuivat sopimuksesta, ja niiden tilalle luotiin uusia työaikamalleja. Kiky-tunnit ovat olleet työmarkkinakierroksen polttopisteessä, kun työntekijäjärjestöt ovat laajasti tavoitelleet niiden poistamista työnantajajärjestöjen puolustaessa niitä.

Sovinto päättäisi työtaistelutoimet

Pron ilmoittama lakko uhkaa Teknologiateollisuuden toimialoja maanantaina. Lakonuhka koskee 90:tä teknologiayritystä, ja lakko kestäisi kaksi viikkoa.

Paperiteollisuudessa taas alkoi lakko viime viikon maanantaina, ja sen on ollut määrä jatkua helmikuun 24. päivään saakka. Lakolla haluttiin vauhdittaa viikkoja kestäneitä neuvotteluja.

Metsäteollisuus on puolestaan ilmoittanut kolmen vuorokauden työsulusta 10. helmikuuta alkaen. Metsäteollisuudesta kerrotaan, että jos sopu saavutetaan illalla, peruuntuu myös työsulku Paperiliiton osalta.

– Kaikki työtaistelutoimet ovat aina ehdollisia sille, että syntyykö sopimusratkaisu. Jos sopimusratkaisu syntyy, on tavanomaista, että työtaistelutoimet puolin tai toisin sitten päättyvät siihen, sanoo työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén.

Paperiliiton ohella Metsäliiton työsulun on määrä koskea Ammattiliitto Pron ja Sähköliiton jäseniä. Näiden kahden liiton osalta Metsäteollisuus pitkitti työsulun keston seitsemään vuorokauteen tammikuun lopussa.

Myös Ammattiliitto Prohon kuuluvat paperin toimihenkilöt ovat olleet lakossa viime viikon maanantaista alkaen ja lakon on määrä päättyä puolilta öin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Pro on kuitenkin ilmoittanut toisesta, käytännössä kaksi viikkoa kestävästä työnseisauksesta, joka alkaa 13. helmikuuta. Sähköliittolaisia taas on osallistunut Paperiliiton tukilakkoon, joka alkoi 27. tammikuuta ja jonka on määrä päättyä maanantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  2. Mansikkatilan kesätyösopimuksista syntyi riitaa, kun työn alkamispäivämäärä lykkääntyi: viljelijän mukaan maataloustyön luonne on vakioporukalle itsestäänselvyys
  3. Perinteiset Lahden Kalamarkkinat perutaan tältä vuodelta koronaviruspandemian vuoksi
  4. Vastaa kyselyyn: Miten sinä vietät kesälomasi tänä kesänä? Kerro meille!
  5. Lahden konserttitalon taustayhtiöiden rikostutkinta venyy syksyyn – Poliisi vaikenee täysin, mitä asiassa on selvinnyt
  6. Lukijalta: Lahti Events vastaa KymiRingistä Jorma Ratialle
  7. Mies jätti 196 euron taksikyydin maksamatta
  8. Lukijalta: Suomen mansikkasatoa pelastamassa – mikä meni pieleen?
  9. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  10. Mies pahoinpideltiin Lahdessa – uhri joutui sairaalaan
  11. Motocrossin KymiRingin MM-osakilpailu siirtyy elokuulta kesälle 2021 – "Kisat ajetaan sovitusti ensi vuonna"
  12. Ensimmäiset LSL:n liikennöimät linja-autot ajavat nyt biodieselillä – päästöt jopa 90 prosenttia pienemmät
  13. Moni ei tiedä tankojuoppouden olevan rikos – joka kuudes pitää humalassa pyöräilyä turvallisena
  14. Etsintäkuulutettu mies varasti naulapyssyn Lahdessa
  15. Lahden kaupunki muistuttaa: autoa ei saa pestä kadulla tai parkkipaikalla – ympäristön ystävä suuntaa pesulaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.