Fortum paransi tulostaan viidenneksellä – Uniperista tuntuvaa vetoapua

Fortum hyötyi Uniper-omistuksistaan. Jussi Nukari / LEHTIKUVA
STT

STT

Energiayhtiö Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto nousi loka–joulukuussa viidenneksellä ja oli 398 miljoonaa euroa. Vuositasolla tulosparannus oli samaa luokkaa, ja koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli 1,191 miljardia.

Fortumin omistus saksalaisesta Uniperista tuotti tulosta. Osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista tulevat osuudet nousivat viime vuoden aikana 744 miljoonaan ja liittyivät pääosin Fortumin osuuteen Uniperin tuloksesta. Osinkoesitys on sama kuin viime vuonna, eli 1,10 euroa.

Fortum osti lokakuussa yli 20 prosentin lisäosuuden Uniperista, joka nostaisi Fortumin ylivoimaiseksi enemmistöomistajaksi 70,5 prosentin osuudella osakekannasta. Kauppa on kuitenkin edelleen vailla lopullista viranomaisvahvistusta, sillä Venäjän kilpailuviranomaisten hyväksyntä puuttuu yhä. Venäjältä saatiin alustava siunaus marraskuussa, mutta lopullista vahvistusta odotetaan vielä.

– Ehtojen yksityiskohtien selvittäminen on viivästynyt Venäjän hallituksen äskettäisen vaihtumisen vuoksi, toteaa toimitusjohtaja Pekka Lundmark tiedotteessa.

Fortum odottaa kuitenkin yhä, että Venäjän viranomaishyväksyntä saadaan maaliskuun loppuun mennessä.

Uniperin uusi hiilivoimala herättää närää

Ennen vahvistusta Fortum omistaa edelleen vain 49,9 prosenttia Uniperista. Osuuden noustessa Fortum aikoo vaatia osuuttaan vastaavaa edustusta Uniperin hallintoneuvoston kokoonpanosta sekä puheenjohtajan paikkaa.

Lundmark sanoo Fortumin olevan tyytyväinen Uniperin päätökseen sulkea vanhat kivihiililaitoksensa Saksassa, kun uusi hiilivoimalaitos Datteln 4 otetaan käyttöön.

– Niin kauan, kun hiiltä on käytettävä toimitusvarmuuden takaamiseksi Saksassa, on järkevää käyttää tuotannossa tehokkaimpia ja puhtaimpia laitoksia, Lundmark linjaa.

Datteln 4:n käyttöönotto on Saksassa kiistanalainen kysymys, ja viime viikonloppuna joukko ilmastoaktivisteja tunkeutui voimala-alueelle muutamaksi tunniksi. Ilmastoliike vaatii, ettei uutta hiilivoimalaa saisi ottaa käyttöön.

Kaukolämpölaitoksia saatetaan myydä

Fortum ilmoitti myös harkitsevansa Järvenpäässä, Puolassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa sijaitsevien kaukolämpö- ja jäähdytysliiketoimintojen tulevaisuuden vaihtoehtoja. Yksi tutkittava vaihtoehto on toimintojen myynti.

– Alustavien arvioiden perusteella erilainen omistusrakenne voisi paremmin mahdollistaa näiden kaukolämpö- ja jäähdytysliiketoimintojen kasvun ja arvonluonnin jatkossa, Fortum toteaa tiedotteessaan.

Nämä liiketoiminnot työllistävät yhteensä noin 530 henkilöä, joista puolet Puolassa ja puolet Baltian maissa. Järvenpään toimintojen käyttö- ja kunnossapitopalvelut on ulkoistettu.

Samankaltaista arviointia on tehty myös Virossa ja Joensuussa sijaitsevista kaukolämpö- ja jäähdytysliiketoiminnoista. Arvioinnin tuloksena Joensuun liiketoiminnot myytiin tammikuussa 530 miljoonalla eurolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  2. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  3. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  4. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  5. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  6. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  7. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  8. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  9. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  10. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  11. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  12. Jussi Eerikäisen Vierailija-kolumni: Iällä on väliä – valitettavasti
  13. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  14. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  15. Lukijalta: Omaishoitajien asemaa on välttämätöntä parantaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.