Vartijan seuraamaksi joutunut romanipariskunta saa korvaukset vaatekaupalta

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston mukaan syrjintä rajoittaa yhä romanien elämää. He joutuvat esimerkiksi pohtimaan, voiko lapset ottaa mukaan liikkeeseen. Kuvituskuva. Sari Gustafsson / LEHTIKUVA
STT

STT

Vartijan seuraamaksi vaatekaupassa joutunut romanipariskunta saa korvauksen vaateliikkeeltä, kerrotaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta. Vaateliikkeen johto on lisäksi luvannut kouluttaa henkilökuntaansa, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston mukaan paikalla ollut myyjä oli kutsunut vartiointiliikkeen vartijan seuraamaan pariskuntaa. Myyjä kertoi, että liikkeessä oli päätetty toimia näin kaikkien romaniasiakkaiden kohdalla.

– Vaateliikkeen johto on sanonut, että varsinaista tällaista ohjeistusta heillä ei ole ollut. Mistä sitten tämä kaupan myyjä siinä tilanteessa vetosi siihen, sitä emme voi enempää selvittää, mutta näin todella tapahtui ja vartija tuli paikalle, kertoo ylitarkastaja Katri Linna yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

Liike on joka tapauksessa luvannut maksaa molemmille asiakkaille 1 500 euron korvauksen. Koska sovintoon on päästy, tapaus ei etene poliisitutkintaan eikä käräjäoikeuteen.

Syrjintätapaus sattui yhdessä Lempäälän Ideaparkin vaatemyymälöistä. Linna kertoo ottaneensa yhteyttä myös kauppakeskuksen johtoon, joka lupasi ottaa asian esille kauppiaiden kokouksessa.

Romanien syrjintä yhä yleistä

Ylitarkastaja Linnan mukaan romanit kohtaavat edelleen syrjintää esimerkiksi kaupoissa ja huoltoasemilla. Läheskään kaikkia tapauksia ei viedä yhdenvertaisuusvaltuutetulle tai poliisille.

– Sellainen rajoittaa romanien elämää. He joutuvat miettimään, mihin liikkeisiin kannattaa mennä ja voiko ottaa lapset mukaan, ettei lasten tarvitsisi nähdä nöyryyttäviä tilanteita, kertoo Linna.

Opiskelussa ja työelämässäkään romanien syrjintä ei Linnan mukaan ole loppunut, vaikka laki kieltää syrjinnän esimerkiksi etnisin perustein. Viitisen vuotta sitten tehdyssä selvityksessä noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista romaneista kertoi kokeneensa syrjintää.

– Romanien koulutustaso on noussut tuntuvasti 60 vuodessa, mutta syrjintä työelämässä ei ole loppunut. Kyse on vähemmistöstä, joka on elänyt Suomessa jo yli 500 vuotta, sanoo Linna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotona leivotaan nyt paljon pullaa ja muutakin – katso ESS:n lukijoiden kuvat ihanista leipomuksista
  2. Vesilinnut pääsevät syksyllä omaan kotiin – Heinolan Lintutarhalle rakennettavassa talossa on 450 neliötä ja erikoinen viherkatto
  3. Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa
  4. Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti
  5. Lahden taloyhtiöiden siivoussopimukset on pidetty korona-aikana ennallaan, "siivousta kohdennettu kriittisiin kohtiin"
  6. Portit auki – kummankin puolen Kimolan sulkua pannaan paikkoja kuntoon matkailijoita varten
  7. "Se oli taistelua joka vaiheessa" – Naisten asepalvelus täyttää huhtikuun alussa 25 vuotta, ja siitä on kiittäminen Kaarina Buure-Hägglundia
  8. Museot tarjoavat taide-elämyksiä nyt verkossa – nettipalvelut ovat houkutelleet hyvin kävijöitä: "Kasvua on ollut 1 144 prosenttia"
  9. Korona kiusaa matkailun ystäviä – viisi vinkkiä matkakuumeen lievitykseen
  10. Uusimaa eristetty: Poliisi tarkastaa Nelostien liikennettä Orimattilan rampilla - katso video
  11. Kärkölästä löytyneet konkurssifirman jätteet oli tuotu maakunnan ulkopuolelta
  12. Pääkirjoitus: Pormestarin valinnassa on olennaista avoimuus ja läpinäkyvyys
  13. Katujen tehopuhdistus käynnistyi Lahdessa, siirtokehotukset olivat menneet perille viimevuotista paremmin – "Kun pyhään peltilehmään joku kajoaa, niin kyllähän se voi mennä tunteisiin"
  14. Markus Pirttijoen Esalainen: Megatrendi, joka alkoi järkkyä vain viikoissa
  15. Poliisi käännytti aamuyhdeksään mennessä 121 ajoneuvoa Uudenmaan tarkastuspisteillä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.