Intia ohitti Italian koronakuolemien virallisessa määrässä

Intiassa on nyt todettu maailman valtioista viidenneksi eniten koronaan liittyviä kuolemia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Intia ohitti tänään Italian koronavirukseen liittyvien kuolemien todetussa määrässä. Intiassa on ilmoitettu yli 35 700 koronakuolemaa.

Intiassa on nyt todettu maailman valtioista viidenneksi eniten koronaan liittyviä kuolemia. Edellä ovat Yhdysvallat, Brasilia, Britannia ja Meksiko.

Tulvien tällä erää koettelemassa Intiassa on todettu 1,63 miljoonaa koronatartuntaa.

Moni asiantuntija on kyseenalaistanut Intian viralliset koronatiedot. On epäilty, että koronatestejä ei tehdä tarpeeksi ja monia koronakuolemia ei kirjata.

Tällä viikolla Intian Mumbaissa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että liki 60 prosentilla slummien asukkaista joko on tai on ollut koronatartunta.

Britannia jarruttaa koronarajoitusten lieventämistä

Britannian jarruttaa koronarajoitusten lieventämistä, ilmoitti saarivaltion pääministeri Boris Johnson perjantaina. Rajoituksien helpottamista lykätään hänen mukaansa vähintään kahdella viikolla.

– Olen sanonut, että suunnitelmamme avata uudelleen yhteiskunta ja talous on ehdollinen. Emme epäröi käyttää jarruja tarvittaessa. Arvioimme, että nyt pitäisi painaa tätä jarrupoljinta, pääministeri sanoi.

Aiemmin perjantaina määrättiin Britannian Pohjois-Englantiin entistä tiukempia koronarajoituksia. Vierailu muiden ihmisten kotien sisätiloihin kiellettiin, koska koronavirus on alkanut levitä aiempaa enemmän, kertoi BBC .

Kielto koskee Suur-Manchesterin aluetta, Lancashiren itäosaa sekä ja osia Länsi-Yorkshiresta.

Terveysministeri Matt Hancockin mukaan tartuntojen lisääntyminen johtuu "suurelta osin" ihmisistä, jotka eivät noudata koronasuositusten mukaista turvaetäisyyttä.

– Olemme päättäneet tehdä ihmisten suojelemiseksi sen mikä on tarpeen, Hancock tviittasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  3. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  4. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  5. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  6. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  7. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  8. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  9. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  10. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  11. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  12. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  13. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  14. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  15. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.