EU tilaa 30 000 annosta viruslääkettä koronapotilaiden hoitoon – remdesiviiri on ensimmäinen lääke, jonka EU on hyväksynyt koronahoitoon

Kasvosuojiin pukeutuneita ihmisiä Moskovan metroasemalla. Mediatietojen mukaan Venäjä aikoo hyväksyä koronavirusrokotteen alle kahden viikon päästä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Euroopan komissio kertoo tilanneensa 30 000 annosta remdesiviiri-viruslääkettä yhdysvaltalaiselta Gilead Sciences -yhtiöltä. Tilaus maksaa EU:lle noin 63 miljoonaa euroa.

Remdesiviiri on ensimmäinen lääkevalmiste, jonka Euroopan unioni ja Britannia ovat hyväksyneet käytettäväksi covid-19-potilaiden hoitamiseen.

Lääkkeen toivotaan lyhentävän toipumisaikaa niillä potilailla, jotka ovat sairastuneet vakavasti koronaviruksen vuoksi.

Ensimmäisen erän odotetaan riittävän seuraavien muutaman kuukauden tarpeisiin. Seuraava tilaus on sovittu lokakuulle.

Remdesiviiri kehitettiin alun perin lääkkeeksi ebolaan. Kliinisissä kokeissa lääkettä saaneiden covid-19-potilaiden havaittiin toipuvan taudista noin 30 prosenttia nopeammin kuin lumelääkettä saaneen verrokkiryhmän jäsenten.

Kuolleisuuteen lääkkeellä ei ole havaittu olleen merkittävää vaikutusta. Kokeissa oli mukana yli tuhat ihmistä Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.

Ruiskeena annettava lääke sopii sekä aikuisille että lapsille.

CNN: Venäjä aikoo hyväksyä koronarokotteen alle kahden viikon päästä

Venäjä aikoo hyväksyä koronavirusrokotteen ensimmäisenä maailmassa. Yhdysvaltalaisen televisioyhtiö CNN :n mukaan venäläiset viranomaiset ovat kertoneet pyrkivänsä hyväksymään koronarokotteen viimeistään 10. elokuuta eli alle kahden viikon päästä.

Venäjä ei ole julkaissut tieteellistä tietoa rokotteen testaamisesta, eikä sen turvallisuudesta tai tehokkuudesta näin ollen ole varmuutta, CNN kirjoittaa. Ilmoilla on CNN:n mukaan myös laajaa huolta rokotteen vaillinaisesta testauksesta ihmisillä.

Venäläisen rokotteen toinen testausvaihe on vielä kesken, kun osa rokoteprojekteista maailmalla on jo testauksen kolmannessa vaiheessa. Kolmas vaihe on tarkoitus toteuttaa Venäjällä samaan aikaan terveydenhuollon työntekijöiden rokottamisen kanssa.

Moskovalaisessa Gamaleja-instituutissa kehitetty rokote tulisi viranomaisten mukaan yleisesti saataville, ensimmäisenä terveydenhuollon työntekijöille, CNN kertoo.

Venäläisen uutistoimisto Interfaxin tietojen mukaan rokotetta saisivat ensimmäisinä riskiryhmäläiset, kuten opettajat ja lääkärit. Lisäksi mukaan otettaisiin reilut 1 500 vapaaehtoista.

Nimetön hallituslähde arvioi Interfaxille viime viikolla, että menee vielä viisi–kuusi kuukautta ennen kuin rokotteen teho ja vaarattomuus saadaan lopullisesti varmistettua. Tämän jälkeen, tammi-helmikuussa, rokote voitaisiin ottaa laajamittaiseen käyttöön.

Rokotetta ollaan näillä näkymin rekisteröimässä 10.–12. elokuuta, Interfax uutisoi.

Tietoja lupaillaan julki elokuun alussa

Rokote on venäläistutkijoiden mukaan saatu kehitettyä nopeasti, sillä se on muokattu versio jo olemassa olevasta, muilta taudeilta suojaavasta rokotteesta.

Viranomaisten mukaan rokotteen tieteelliset tiedot tulevat vertaisarvioitavaksi ja julkaistavaksi elokuun alussa.

Venäjän puolustusministeriön mukaan rokotetta on testattu venäläissotilailla. CNN:n mukaan myös projektin johtaja Aleksandr Ginzburg on itse ottanut rokotteen.

Venäjän rokotekiireen on kritisoitu johtuvan hallinnon poliittisesta paineesta näyttäytyä globaalina tieteellisenä vaikuttajana.

Yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Venäjällä on todettu yli 820 000 koronavirustartuntaa ja noin 13 500 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan väkilukuun suhteutettuna tartuntoja olisi sataatuhatta asukasta kohden 568 ja kuolemantapauksia 9. Worldometerin luvuissa on ajoittain havaittu epäjohdonmukaisuuksia.

Ruotsissa vahvistettiin 28 uutta koronakuolemaa

Ruotsissa on vahvistettu 28 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertovat maan kansanterveysviranomaiset. Kuolemantapaukset ovat pidemmältä aikaväliltä ja lisätty keskiviikkona tilastoihin uusina vahvistettuina koronavirukseen liittyvinä kuolemina.

Uusista vahvistetuista tapauksista yksi oli tapahtunut viimeisen vuorokauden aikana.

Ruotsissa on todettu koronavirukseen liittyviä kuolemia kaikkiaan 5 730.

Uusia koronavirustartuntoja todettiin keskiviikkona 288. Ruotsissa on nyt kaikkiaan yli 79 000 varmistettua koronatartuntaa.

---

Juttua on korjattu kello 23.16: Aiemmin jutusta saattoi virheellisesti ymmärtää, että Ruotsissa on ollut 28 koronakuolemaa vuorokaudessa, vaikka niitä vahvistettiin ko. määrä pidemmältä aikaväliltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuntaliitto: päätöstä yhteisyrityksestä ei saada aikaiseksi, jos lahtelaiset äänestävät vastaan
  2. Outi Lähde, 27, ei ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa ketään kohtaan, mutta harrastaa silti seksiä – "Minulle on tärkeää, että kumppanini nauttii ja itse saan huomiota ja läheisyyttä"
  3. 31 rattijuoppoa jäi kiinni Hämeen poliisin tehovalvonnassa
  4. Koulut alkavat ensi viikolla: Orimattilassa turvavälit toteutuvat "kohtuullisesti" ja Hollolassa vältetään ylimääräistä hysteriaa 
  5. Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"
  6. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  7. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  8. Lukijalta: Sote-yhteisyritys tuo tehoa ja tekniikkaa
  9. Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä
  10. Siirtolapuutarhamökissä kesä jatkuu lokakuulle ja kissat pääsevät ulkoilemaan tarhaan – katso kuvat värikkäästä mökistä
  11. Kymiringillä järjestetään tänä vuonna vielä kolme moottoriurheilukilpailua – Porschet radalle tulevana viikonloppuna
  12. Kalkkisten koulu lakkautuskohteena Asikkalassa – "Varmaan tilannetta joudutaan oikeasti miettimään, koska etäisyys Vääksyyn on suhteellisen pitkä"
  13. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä
  14. Näppis: Kysyin jo keväällä, kuka ne käytetyt maskit siivoaa, kun niitä on jo nyt kulkuväylien varrella, samoin hanskoja kauppojen pihoilla ja muualla.
  15. Iivo Niskanen jättää sprinttihiihdot suosiolla erikoismiehille ensi talven hiihdon MM-kilpailuissa – ei kuitenkaan halua jättää menestystä "vain yhden kortin varaan"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  2. Fingerpori 3.8.2020
  3. Fingerpori 4.8.2020
  4. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  5. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  6. Nainen kuoli nokkakolarissa Heinolassa - henkilöauto ja kuorma-auto törmäsivät Nelostiellä
  7. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  8. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  9. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  10. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  11. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  12. Viivi ja Wagner 3.8.2020
  13. Syyttäjä hakee United Brotherhoodin johtajaksi epäillylle miehelle tuomiota jengipykälällä - lue yön uutiskooste
  14. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  15. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.