Valko-Venäjän presidentti Lukashenko kertoi toipuneensa oireettomasta koronatartunnasta

Presidentti Lukashenkolla ei kertomansa mukaan ollut oireita. AFP / LEHTIKUVA

STT

Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko on omien sanojensa mukaan toipunut oireettomasta koronavirustartunnasta, valtiollinen uutistoimisto BelTA kertoi tiistaina.

– Minulla oli koronavirus tietämättäni, sillä minulla ei ollut minkäänlaisia oireita, Lukashenko sanoo.

Lukashenko kertoi asiasta maan johtaville turvallisuusviranomaisille tiistaisessa sisäministeriön turvallisuustapaamisessa.

– Pahoittelen ääntäni, sillä olen joutunut puhumaan paljon. Mutta ilmeisesti minulla on ollut koronatartunta. Tähän tulokseen lääkärit päätyivät eilen, Lukashenko kertoo.

Lukashenko on aikaisemmin väittänyt, että 97 prosenttia valkovenäläisistä koronatartunnan saaneista toipuu oireettomina.

– Luojan kiitos minä olin yksi oireettomista, Lukashenko toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  3. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  4. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  5. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  6. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  7. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  8. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  9. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  10. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  11. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  12. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  13. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  14. Rattijuoppo ajoi ulos Hartolassa – kuljettaja ja matkustajat sairaalaan
  15. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.