Petosrikosten määrä kasvussa – poliisi erityisen huolissaan eläkeikäisten joutumisesta nettipetosten uhreiksi

Tammi-kesäkuun aikana poliisi kirjasi yli 20 000 erilaista petosrikosta. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Poliisi sai alkuvuonna aiempaa enemmän ilmoituksia petosrikoksista, kertoi Poliisihallitus torstaina.

Tammi-kesäkuun aikana poliisi kirjasi yli 20 000 erilaista petosrikosta. Määrä kasvoi runsaat kymmenen prosenttia vuoden takaisesta.

Ilmoitusten perusteella etenkin lievät petokset ovat yleistyneet. Lieviä petoksia tuli poliisin tietoon noin 2 500 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Poliisihallitus on erityisen huolissaan yli 65-vuotiaiden uhrien määrän kasvusta internetin kautta tehdyissä lievissä petoksissa. Tällaisten rikosten määrä lähes kaksinkertaistui alkuvuonna. Kaikkiaan näitä rikoksia oli 442.

Poliisin mukaan netin käyttöä ei pidä pelätä, mutta rikollisuuden riskeistä on syytä tietää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  2. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa
  3. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  4. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  5. Valtionvelka nousee arviolta 132 miljardiin euroon – VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on 61,6 miljardia euroa
  6. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  7. Hanhituhoja korvataan nopeutetusti, 2,7 miljoonan euron hakemuspotista osa kohdistuu Päijät-Hämeeseen
  8. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  9. Oikeuskanslerille kanteluita Kiurun ilmoittamasta pakkokaranteenista
  10. Kysymys ja vastaus: Miksi OP Päijät-Hämeen jäsenosuusmaksun palautuksessa kestää melkein kaksi vuotta?
  11. Lahden lukiot pyrkivät järjestämään syksylle siirtyneet lakkiaisseremoniat suunnitelmien mukaisesti
  12. Keskustan Saarikko: Ei korvausta menetetystä työtulosta karanteenin ajalta, jos on matkustanut tietoisesti korkean riskin alueella
  13. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  14. Hämeen poliisin huomaan päätyneet löytötavarat vähentyneet viime vuodesta – "Polkupyöriä selvästi vähemmän"
  15. Länsiharjun koululaisten saattopaikka avattu liikenteelle – Vahva-Jussin katutöistä osa valmiita Lahdessa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.