Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien

Ulkoministeri Pekka Haavisto ja sisäministeri Maria Ohisalo kertoivat keskiviikkona hallituksen matkustusrajoituksia koskevista linjauksista. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Turvallisten matkailumaiden lista piteni odotetusti, kun hallitus kävi keskiviikkona läpi tuoreita lukuja koronaviruksesta. Muita Euroopan maita varovaisemman linjan valinnut Suomi purkaa rajaliikenteen rajoituksia nyt lukuisten maiden kansalaisilta.

Tähän asti ulkoministeriö on suosittanut välttämään tarpeetonta matkustamista muualle paitsi Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Ensi viikon maanantaista alkaen vapautuvia maita ovat Hollanti, Belgia, Italia, Itävalta, Kreikka, Malta, Saksa, Slovenia, Slovakia, Unkari, Sveitsi ja Liechtenstein. Lisäksi liikenne sallitaan rajoituksetta Suomen ja Kyproksen, Irlannin, Andorran, San Marinon ja Vatikaanin välillä.

Hallitus neuvotteli matkailumahdollisuuksista keskiviikkona useamman tunnin ajan.

Suomalainen on saanut poistua maasta aiemminkin, mutta nyt näistä maista palaavia ei enää kehoteta jäämään kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin. Näiden maiden kansalaiset voivat siis myös tulla Suomaan lomailemaan.

Kriteerinä vapautumiselle on, että kahden viikon aikajänteellä tautitapauksia on saanut olla vain alle kahdeksan sataatuhatta ihmistä kohden. Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan toissijaisesti maan tilannetta voidaan erikseen harkita, jos tapauksia on enintään 10 tapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.

– Rajoituksia jatketaan siltä osin kuin ne nähdään edelleen välttämättömänä tartuntatautitilanteen aiheuttaman vakavan uhan takia, Ohisalo sanoi tiedotustilaisuudessa.

Suomeen ei edelleenkään pääse lomalle esimerkiksi Espanjasta, Britanniasta, Portugalista, Puolasta, Ranskasta tai Ruotsista.

Tilannetta arvioidaan uudelleen taas kahden viikon päästä.

Suomen kansalaisen perheenjäsenet voivat tulla Suomeen kansalaisuudesta riippumatta.

Ulkomailla voi joutua eristyksiin

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) neuvoo ulkomaan matkaa suunnittelevia tarkistamaan, rajoittaako kohdemaa jotenkin suomalaisten tuloa maahan tai onko niissä alueellisia määräyksiä.

– Mehän olemme nähneet, että joissakin maissa tulee nyt uusia alueellisia rajoituksia, kun tautitilanne on joillakin alueilla tullut vaikeammaksi, Haavisto sanoi.

Ulkoministeriöllä on hänen mukaansa rajalliset mahdollisuudet auttaa, jos suomalainen joutuu ulkomailla karanteeniin tai eristykseen. Matkalle lähtiessä kannattaa hänen mukaansa ottaa vakuutus ja tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriöön.

Työmatkaliikenne avautuu myös Kiinasta

Suomeen aletaan päästää tulijoita ensi viikon maanantaista lähtien myös tietyistä kolmansista maista. Muun muassa Japanista ja Thaimaasta pääsisi Suomeen työn tai muun välttämättömän syyn takia.

Näin myös yritysten töihin kutsumat marjanpoimijat pääsisivät matkaan. Thaimaasta voi tulla maan asettaman kiintiön puitteissa 3 000 ihmistä, jos maa purkaa omat rajoituksensa. Maan viranomaiset säännöstelevät maastalähtöä kiintiöjärjestelyllä.

Toisin kuin moni muu EU-maa Suomi on sallimassa tulon myös Kiinasta työn tai muun välttämättömän syyn takia. Hallituksen taustapaperista käy ilmi, että valtaosa EU-maista ei ainakaan heti ollut nimeämässä Kiinaa sallituksi maaksi. Viime viikon perjantaina tehty kartoitus perustui virallisiin tietoihin ja arvioihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  2. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika
  3. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  4. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  5. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  6. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  7. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  8. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  9. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  10. Ensimmäisen koulupäivän liikenne sujui Lahdessa rauhallisesti – poliisi muistuttaa tarkkaavaisuudesta erityisesti Launeen monitoimitalo Lähteen kohdalla
  11. Lauantaina ajetaan koronatauon jälkeen vihdoin rallia Päijät-Hämeessäkin
  12. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  13. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  14. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  15. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.