Yön uutiskooste: Korona-aikana iso riski ulkomaanmatkan peruuntumisesta - pakettimatkan rahat varmimmin takaisin

Lentoyhtiöt ovat supistaneet rajusti lentovuorojaan, ja vaikka perille pääsisikin, jotkut valtio ovat asettaneet turisteille maahantulokieltoja tai karanteeneja. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Jo maksetut ulkomaanmatkat voivat nyt peruuntua useista eri syistä. Lentoyhtiöt ovat supistaneet rajusti lentovuorojaan, ja vaikka perille pääsisikin, jotkut valtiot ovat asettaneet turisteille maahantulokieltoja tai karanteeneja.

Matkan peruuntuessa tilanne on helpoin ja selvin, jos peruutusta ei tee asiakas itse, vaan lentoyhtiö, hotelli tai matkanjärjestäjä. Silloin kuluttajalla on oikeus saada rahansa takaisin, opastaa erityisasiantuntija Annina Huolman Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Matkapaketin ostaneen asema on Huolmanin mukaan peruutustilanteissa parempi kuin yksittäisten matkapalvelujen ostajalla.

Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran teettämään kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista yli puolet uskoo, että tieteen ja asiantuntijuuden merkitys lisääntyy koronakriisin jälkeisessä ajassa. Näin uskoo 61 prosenttia vastanneista.

54 prosenttia uskoo myös, että yhteiskuntaryhmien väliset jännitteet ja ristiriidat taloudellisissa ja sosiaalisissa kysymyksissä lisääntyvät. 42 prosenttia vastanneista uskoo, että koronan vuoksi kansalaisten seuranta ja valvonta lisääntyy myös kriisin jälkeen.

Kyselytutkimuksen toteutti TNS Kantar 29.4.–8.5. välisenä aikana. Tutkimukseen vastasi reilu 3 800 ihmistä.

Turvallisia matkailumaita listataan tänään hallituksen neuvotteluissa

Hallitus arvioi taas tänään matkustusrajoitusten purkamista neuvotteluissaan Helsingin Säätytalossa.

Tarkoituksena on luopua sisärajavalvonnasta niiden maiden osalta, joissa koronatilanne on hyvä. Kriteerinä on, että kahden viikon aikajänteellä tautitapauksia on saanut olla vain alle kahdeksan sataatuhatta ihmistä kohden. Hyvän tautitilanteen maista tultaessa ei tarvitsisi olla kahta viikkoa omaehtoisessa karanteenissa.

Tähän mennessä matkustamista on suositeltu vain Baltian maihin, Tanskaan, Norjaan ja Islantiin.

Kiina on avannut Hongkongiin kansallisen turvallisuusviraston

Kiina on avannut Hongkongiin kansallisen turvallisuusviraston, kertoo Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua. Uuden viraston myötä Kiinan turvallisuusviranomaiset voivat toimia erityishallintoalueella ensi kertaa julkisesti.

Laajoilla valtuuksilla varustetun viraston perustaminen on osa Kiinan kuun vaihteessa asettamaa turvallisuuslakia.

Aiemmin on kerrottu, että virastolla on oikeudet sekä tutkia epäiltyjä rikoksia että nostaa niistä syytteitä, ja se voi siirtää kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tapauksia Manner-Kiinan viranomaisten käsittelyyn. (Lähde: AFP)

USA:ssa taas uusi synkkä ennätys: 60 209 uutta koronatartuntaa vuorokaudessa

Yhdysvalloissa on todettu edellisen vuorokauden aikana 60 209 uutta koronavirustartuntaa, käy ilmi Johns Hopkins -yliopiston tiedoista. Luku on uusi päiväkohtainen ennätys Yhdysvalloissa.

Uusia koronaan liittyviä kuolemia maassa on puolestaan raportoitu 1 114 kappaletta.

Tiedot päivitettiin varhain tänään aamulla Suomen aikaa.

Kaikkiaan Yhdysvalloissa on Johns Hopkins -yliopiston mukaan todettu nyt melkein kolme miljoonaa koronatartuntaa ja yli 131 300 koronakuolemaa. (Lähde: AFP)

Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla jo yli kolme miljoonaa koronatartuntaa

Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla oli tiistaihin mennessä varmistettu yhteensä yli kolme miljoonaa koronavirustartuntaa. Asia selviää uutistoimisto AFP:n laskelmista. Alueella on kirjattu myös lähes 140 000 koronaan liittyvää kuolemaa.

Yli puolet edellä mainituista tartunnoista ja lähes puolet kuolemista on kirjattu Brasiliassa. Maailmanlaajuisesti Brasiliaa enemmän tartuntoja ja koronakuolemia on vain Yhdysvalloissa.

Johns Hopkins -yliopiston mukaan Brasiliassa on varmistettu yli 1,6 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu lähes 67 000 koronakuolemaa. Yhdysvalloissa tartuntoja on lähes kolme miljoonaa ja kuolemia yli 131 000. (Lähde: AFP)

Trump kritisoi Harvardin yliopiston päätöstä siirtää syksyn kurssit verkkoon

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on kritisoinut Harvardin yliopiston päätöstä järjestää kaikki syksyn kurssit etänä koronavirusepidemian takia. Trumpin mukaan päätös on naurettava.

Hän myös kuvaili yliopiston menneen sieltä, missä aita on matalin ja koki, että Harvardin tulisi hävetä itseään. Trump kommentoi asiaa tiistaina paikallista aikaa Valkoisessa talossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tulliviranomainen ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että F-1-viisumin tai M-1-viisumin saaneet ulkomaalaiset opiskelijat eivät saa jäädä maahan, jos opiskelijan kaikki kurssit suoritetaan syksyllä verkossa. (Lähde: AFP)

Serbiassa tuhannet osoittivat mieltään hallinnon koronatoimia vastaan - poliisi ampui kyynelkaasua

Serbiassa poliisi on ampunut kyynelkaasua mielenosoitusten yhteydessä. Tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat tiistai-iltana maan pääkaupunkiin Belgradiin osoittamaan mieltä maan koronatoimia vastaan.

Mielenosoittajat ovat olleet tulistuneita tulevalle viikonlopulle suunnitellun ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Serbia poisti aiempia koronarajoituksiaan kaksi kuukautta sitten, mutta nyt maassa on jälleen havaittu tartuntapiikkejä.

Mielenosoittajat vaativat muun muassa maan presidentin Aleksandar Vucicin eroa. Hallinnon kriitikot ovat syyttäneet hänen kiirehtineen rajoitusten poistamisen kanssa. (Lähde: AFP)

Ukrainassa riehuva metsäpalo on tuhonnut yli sata rakennusta, ja kuusi ihmistä on kuollut

Ukrainassa sadat pelastustyöntekijät yrittävät sammuttaa metsäpaloa, jonka vuoksi on kuollut ainakin kuusi ihmistä. Asiasta kertoi maan sisäministeri Arsen Avakov tiistai-iltana.

Tulipalo riehuu Itä-Ukrainassa Luganskin alueella, joka on osittain Venäjän tukemien separatistien hallinnassa.

Sisäministerin mukaan alueelle on lähetetty vettä pudottavia lentokoneita.

Yli 120 taloa on tuhoutunut palon vuoksi. Alueen kuvernöörin mukaan vaarassa olevia alueita on pyritty evakuoimaan, mutta jotkut iäkkäämmät asukkaat eivät ole suostuneet jättämään kotejaan. (Lähde: AFP)

Juventus pilasi tilaisuutensa 10 pisteen johtoon

Jalkapallon Italian Serie A:ssa Juventus tuhlasi myöhään tiistaina alkaneessa ottelussa mahdollisuuden 10 pisteen karkumatkaan, kun AC Milan nappasi kotonaan 4–2-voiton.

Juventuksen maaleista vastasivat ottelun toisella puoliajalla Adrien Rabiot ja Cristiano Ronaldo. 62. minuutilla ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic kuitenkin kavensi rangaistuspotkusta. Joitakin minuutteja myöhemmin Franck Kessie tasoitti tilanteen, ja vain minuuttia myöhemmin Rafael Leao vei AC Milanin johtoon. Loppunumerot viimeisteli Ante Rebic.

Tiistai-illan aiemmassa ottelussa toisella sijalla oleva Lazio puolestaan hävisi yllättäen sarjan hännillä olevalle Leccelle 1–2. (Lähde: AFP)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"
  2. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa
  3. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  4. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  5. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  6. Lahden Ahkeran 16-vuotias Ilona Mononen kiri komeasti SM-hopealle
  7. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  8. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  9. Fc Lahden otteet pitivät - katso kuvat voittoisasta ottelusta Lahdessa
  10. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  11. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  12. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  13. Aste räppää Ace Cornerilla lauantaina, Headland siirtyy ensi kesään
  14. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  15. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.