VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa

VR:n junalippuja myyvät palvelupisteet lakkautetaan viidellä paikkakunnalla. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

VR sulkee lipunmyynnin palvelupisteensä Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa. Vastaisuudessa lippuja voi siellä ostaa fyysisesti lippuautomaateista tai R-kioskeilta.

Yhtiö perustelee päätöstään pitkään jatkuneella palvelupisteiden lipunmyynnin vähenemisellä. Lisäksi VR mainitsee, että sen junalipuista yli 80 prosenttia myydään itsepalvelukanavista. Näihin kuuluvat VR:n verkkokauppa, mobiilisovellus ja lippuautomaatit. Palvelupisteiden kautta junalipuista myytiin viime vuonna yhteensä kuusi prosenttia.

Tänä keväänä useat VR:n palvelupisteet ovat olleet väliaikaisesti suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Tällä hetkellä VR:n palvelupisteistä toiminnassa ovat Helsinki ja Tampere. Hyvinkään ja Järvenpään palvelupisteet ovat edelleen suljettuna koronatilanteen vuoksi toistaiseksi.

VR kertoi keskittämisaikeistaan toukokuussa. Palvelupisteiden sulkemista koskeneet yhteistoimintaneuvottelut käytiin alkukesästä. Niiden piiriin kuuluivat 13 palvelupisteissä työskennellyttä työntekijää. VR vahvistaa, että heidän työtehtävänsä lipputoimistoissa päättyvät. VR käy seuraavien päivien aikana henkilökunnan kanssa keskusteluja, joiden aikana yksityiskohdat jatkosta tarkentuvat.

-----

Korjattu 8.7. kello 17.35: Toisin kuin aiemmin kerrottiin, Hyvinkään ja Järvenpään toimipisteet on koronaviruksen vuoksi toistaiseksi suljettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä vastaa vähävaraisten maskijakelusta alueensa kunnissa – "Vielä ei tiedetä, miten tuo ryhmä rajataan", yhtymän toimialajohtaja Mika Forsberg sanoo
  2. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  3. Hygieniahoitajat Sari Mölsä ja Leena Salo näyttivät ESS:lle, kuinka maskia käytetään oikeaoppisesti – katso video sekä kuvat
  4. Kultsu FC:n nigerialaishyökkääjät kurittivat Reipasta jalkapallon Kakkosessa – "Tappio ketuttaa totta kai"
  5. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja maskisuosituksesta: "Toivomme, että yhdessä noudatamme viranomaisohjeistuksia"
  6. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  7. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  8. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  9. Sysmän uimalan vuokrasopimus purettiin – vuokralainen vaatii kunnalta miljoonakorvauksia, kun ei voinutkaan rakentaa paikalle kelluvaa mökkikylää
  10. Illallinen taivaan alla järjestetään ensimmäistä kertaa Asikkalan Vääksyssä
  11. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  12. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  13. Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"
  14. Vesijärvellä Lahdessa ja Orimattilan Mallusjärvellä on havaittu sinilevää
  15. Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.