12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste

Uudet alokkaat ilmoittautumassa Santahaminan varuskuntaan Helsingissä loppiaisena 6. tammikuuta 2020. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Ruoan verkkokauppa on poikkeusajan suurin voittaja suomalaisella verkkokauppakentällä

Vähittäiskaupan suuret toimijat kertovat, että niiden ruoan verkkokauppatoiminta on kasvanut runsaasti koronaviruksen tuomana poikkeusaikana.

Sekä Kesko että S-ryhmä kertovat ruoan verkkokaupan asiakasmäärien säilyneen ennätyksellisen korkealla myös poikkeusolojen kevennyttyä. Kesko kertoo kesäkuun ruoan verkkokauppamyynnin olleen viisinkertaista viime vuoteen verrattuna.

Myös muut suomalaiset verkkokaupat ovat hyötyneet poikkeustilanteesta. Verkkokauppa-asiantuntija Leevi Parsama kertoo STT:lle, että useat yritykset ovat kasvaneet verkkokaupassa kymmeniä tai jopa satoja prosentteja kevään aikana.

12 000 uutta alokasta astuu armeijan vihreisiin

Varusmiespalveluksensa aloittaa tänään noin 12 000 uutta alokasta, Puolustusvoimat kertoo. Suurin osa eli noin 9 200 alokasta aloittaa palveluksensa Maavoimissa. Loput jakautuvat Merivoimiin, Ilmavoimiin ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoihin.

Alokaskauden järjestelyissä noudatetaan Puolustusvoimien maaliskuussa käyttöön ottamia koronavirustoimia. Palveluksen aloittamisen yhteydessä alokkaat ja kouluttajat jaetaan kolmeen osastoon. Nämä osastot vuorottelevat siten, että ryhmät ovat kukin vuorollaan palveluksessa ja vapaalla.

Poikkeuksen koronajärjestelyihin tekee palveluksen ensimmäinen viikko, jolloin kaikki alokkaat ovat palveluksessa.

Yhdysvalloissa koronatartuntojen kovasta lisääntymisestä syytetään liian nopeaa rajoitusten purkua

Yhdysvalloissa Texasin, Floridan ja Arizonan viranomaiset sanovat uusien koronatartuntapiikkien johtuvan liian aikaisista rajoitusten purkamisesta, kirjoittaa Washington Post.

Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet merkittävästi erityisesti eteläisissä ja läntisissä osavaltioissa. Lehden mukaan esimerkiksi Texasissa rikottiin jälleen päiväkohtainen uusien tartuntojen ennätys.

Koronakriisin aikana presidentti Donald Trump on ollut ainakin aiemmin halukas pukamaan rajoituksia nopeasti taloudellisista syistä, vaikka esimerkiksi maan johtava tartunta-asiantuntija Anthony Fauci varoitti liian nopeasta avautumisesta.

Yhdysvalloissa on Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan todettu 39 379 uutta tartuntaa kuluneen vuorokauden aikana. Uusia virukseen liitettyjä kuolemia raportoitiin 234.

Bolivian terveysministerillä koronatartunta - jo kolmas ministeri neljän päivän sisällä

Bolivian terveysministeri Eidy Rocalla on todettu koronavirustartunta. Latinalaista Amerikkaa piinaava virus on iskenyt voimalla maan hallitukseen, sillä Roca on neljän päivän sisään jo kolmas maan ministereistä, jolla virustartunta on todettu. Viranomaisten mukaan Rocan terveydentila on vakaa ja hän saa hoitoa turvallisuusohjeiden mukaisesti eristäytyneenä.

Reilun 11 miljoonan asukkaan Boliviassa on todettu tähän mennessä yli 38 000 koronavirustartuntaa sekä lähes 1 400 virukseen liitettyä kuolemaa. (Lähde: AFP)

Sateet yltyvät taas Japanin rankkasateiden runnomalla saarella - kadonneiden etsintä jatkuu

Japanissa rankkasateiden pieksemällä Kyushun saarella sateet ovat jälleen yltymässä Kumamoton prefektuurissa, jossa on jo kärsitty tappavista mutavyöryistä ja tulvista, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Pelastustyöntekijät jatkavat kadonneiden etsintää. Viranomaisten mukaan Kumamoton alueella 24 ihmistä on kuollut, 16:n uskotaan kuolleen ja 12 ihmistä on kateissa.

Rankkasateiden on ennakoitu jatkuvan maanantain ja tiistain ajan. Maanantai-iltaan mennessä Kyushun saaren pohjois- ja eteläosiin odotetaan noin 250 millimetrin sateita. Naapuroivalle Shikokun saarelle ennustetaan 300 millimetrin sateita.

Israel teki ilmaiskuja Gazaan vastaiskuna kaistaleelta ammuttuun rakettituleen

Israel on tehnyt ilmaiskuja useisiin Hamas-järjestön kohteisiin Gazan kaistaleella, kertovat palestiinalainen turvallisuuslähde uutistoimisto AFP:lle sekä Israelin asevoimat lausunnossaan.

Israel kertoi aiemmin Gazan kaistaleelta ammutun kolme rakettia sen alueelle. Israelin asevoimien mukaan sen koneet iskivät Hamasille kuuluviin maanalaisiin rakenteisiin.

Iskut tehtiin myöhään sunnuntaina. Kuolonuhreja ei ole tiedossa kummallakaan puolella raja-aitaa. Kyse on jo kolmannesta kahakasta alueella kuukauden sisään, kertoo israelilainen Haaretz-lehti. (Lähde: AFP)

Kroatian istuva pääministeri julisti konservatiivipuolueensa voiton parlamenttivaaleissa

Kroatian konservatiivista HDZ-puoluetta johtava istuva pääministeri Andrej Plenkovic on julistanut puolueensa voiton maan parlamenttivaaleissa.

Toistaiseksi laskettujen äänien perusteella HDZ olisi saamassa 68 paikkaa maan 151-paikkaisesta parlamentista. Äänistä on laskettu lähes 90 prosenttia. Sosiaalidemokraattien johtaman keskustavasemmistolaisen koalition paikkamäärä olisi jäämässä 42:een. Plenkovicin mukaan puolueen vaalivoitto on "suuri ja sitova". (Lähde: AFP)

Barcelona jatkaa mestaruudesta taistelua

Barcelona kuroi Espanjan jalkapalloliigassa Real Madridin seitsemään venyttämän piste-eron takaisin neljään voittamalla Villarrealin 4–1 sunnuntain myöhäisillassa. Barcelonalta maalinteossa onnistuivat Luis Suarez, Antoine Griezmann ja Anssumane Fati.

Kolmannella minuutilla Villarrealin Pau Francisco Torres teki maalin. Villarrealin tasoitti maalilla Gerard Moreno lukemiin 1–1. Real Madrid voitti aiemmin päivällä Athletic Bilbaon vieraskentällä 1–0. Realin päästi piinasta 73. peliminuutilla rangaistuspotkusta kapteeni Sergio Ramos. Osuma oli kokeneelle keskuspuolustajalle jo kauden kymmenes liigamaali.

Sarjaa on jäljellä neljä kierrosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  2. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  3. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  4. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  5. Punapaitoja esillä Pentti Rannan maalauksissa ja juhlanäyttelyssä Hollolassa
  6. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin
  7. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia – Espoossa ilmennyt koronaa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä
  8. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  9. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  10. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  11. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  12. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  13. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  14. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  15. Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin – Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 7.8.2020
  2. Yhtymäkokous hyväksyi yhteisyrityksen perustamisen, kokoomuksen lahtelaiset edustajat uhmasivat kaupungin ohjeistusta ja äänestivät puolesta
  3. Kuorma-auto kaatui kyljelleen Kujalan jäteasemalla Lahdessa
  4. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  5. Fingerpori 6.8.2020
  6. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  7. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  8. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  9. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  10. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  11. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  12. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  13. Heinolan suurpalohälytyksessä oli kyse autotallipalosta, tilanne ohi
  14. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  15. Lahden Ironman-triathlon on peruttu tältä vuodelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.