Niinistö: Rajojen sulkemista ei kohdistettu Ruotsia vaan virusta vastaan

Presidentti Sauli Niinistö kertoi näkemyksensä ruotsalaisen TT-uutistoimiston haastattelussa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT–TT

Se, että Suomi ei ole avannut rajojaan ruotsalaisille, ei ole toimi Ruotsia, vaan koronavirusta vastaan, sanoo presidentti Sauli Niinistö. Hän kommentoi asiaa ruotsalaisen TT-uutistoimiston haastattelussa.

Niinistön mukaan tilanne oli samankaltainen keväällä, kun Uudenmaan rajat suljettiin Suomen sisäiseltä liikenteeltä.

– Teimme sen, koska näimme, että virus levisi Uudenmaan sisällä aivan eri tahtiin kuin muualla maassa, Niinistö vertaa.

– Kaikki eivät pitäneet siitä, mutta uskon, että syvällä sisimmässään he ymmärsivät, että se oli parasta kaikille.

Niinistö ei suostu haastattelussa ottamaan kantaa siihen, oliko Suomen strategia koronaviruksen vastaisessa taistelussa parempi kuin Ruotsin. Hän kuitenkin kertoo olevansa hyvin tyytyväinen Suomen hallituksen toimiin asiassa.

Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg ja ulkoministeri Ann Linde ovat kumpikin vihjanneet, että Suomen päätöksellä pitää rajansa kiinni ruotsalaisilla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia pohjoismaiseen yhteistyöhön. Niinistö ei ole samaa mieltä. Hänen mukaansa muutamalla kuukaudella suljettuja rajoja ei ole vaikutusta maiden pitkään yhteiseen historiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahti otti ensimmäisen kotivoiton sunnuntain Ilves-ottelusta
  3. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  8. Reipas taipui MiPKille maalein 4 –1 - katso ottelu jälkilähetyksenä tästä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.