Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Matkanjärjestäjistä esimerkiksi Aurinkomatkat ja TUI ovat käynnistämässä lentojaan uudelleen muun muassa Kreikkaan. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Matkatoimistojen mukaan suomalaiset ovat intoutuneet jo varaamaan lentoja etelän lomakohteisiin.

Matkanjärjestäjistä esimerkiksi Aurinkomatkat ja TUI ovat käynnistämässä lentojaan uudelleen muun muassa Kreikkaan. Yhtiöiden mukaan koronatilanne ei näytä varjostavan ainakaan suomalaisista osan matkailuintoa, ja lentoja aiotaan kysynnän vuoksi jopa lisätä.

Lentojen määrä tosin on yhä varsin minimaalinen.

Aurinkomatkoilla on Kreikan lentojen osalta elokuussa käytössä noin 30 prosenttia normaalista kapasiteetista. Näistä lennoista on myyty loppuun jo 80 prosenttia.

– Olemme tuplanneet Rodoksen matkatarjonnan. Sinne oltiin lentämässä kerran viikossa, mutta nyt lennämme kahdesti viikossa, kertoo Aurinkomatkojen viestinnän asiantuntija Mari Kanerva.

– Suomalaisilla tuntuu selkeästi olevan patoutunutta matkustustarvetta, hän lisää.

Myös TUIlta kerrotaan, että lentojen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Yhtiö lentää heinä–elokuussa kahteen kohteeseen, Rodokselle ja Kreetalle. Muut kohteet ovat vielä toistaiseksi peruttuina.

– Kaksi ensimmäistä lentoamme on jo myyty täyteen, jonka vuoksi olemme lisänneet jo yhden lisälennon Kreetalle, kertoo TUIn viestintäpäällikkö Laura Aaltonen.

Ulkoministeriö kehottaa matkailussa yhä varovaisuuteen

Ulkoministeriöstä taas kerrotaan, että suomalaisten tekemien matkustustiedotteiden yhteislukumäärä on edelleen laskeva, eikä matkailun vapautuminen ole ainakaan vielä näkynyt matkustusilmoitusten määrässä. Kreikan kohdalla on kuitenkin nähtävissä pientä nousua.

Ulkoministeriö suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista, vaikka jokaisella on oikeus lähteä Suomesta. Poikkeuksina suositukseen ovat Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia ja Liettua.

Hallitus on kuitenkin linjannut, että kahdentoista uuden maan kanssa varaudutaan purkamaan matkustusrajoitukset 13. heinäkuuta alkaen, ellei koronatilanne sitä ennen pahene.

Hallituksen mukaan viime viikon tilanteen perusteella riittävän matala tautiesiintyvyys olisi ainakin Kreikan lisäksi muun muassa Italiassa, Kyproksella ja Saksassa.

Ulkoministeriö muistuttaa matkailijoita yhä siitä, että eri maissa toteutettavat rajoittamistoimet voivat muuttua nopeasti ja yllättää matkailijan esimerkiksi maasta poistumiseen tai karanteeniin liittyvillä määräyksillä.

Maskeja matkustajille ja online-sisäänkirjautumista

Aurinkomatkat kertoo, että se aikoo elokuun alusta lähtien lentää myös Espanjaan ja Turkkiin.

Kumpikaan maista ei ainakaan viime viikolla ollut vielä Suomen matkustusrajoituksien purkulistalla. Turkki ei myöskään ole mukana EU:n tällä viikolla julkaisemalla viidentoista maan listalla, joista unionin sisälle matkustus jälleen sallittiin.

Aurinkomatkojen mukaan kohteiden turvallisuus voidaan silti taata.

– Olemme olleet yhteydessä paikallisiin yhteistyökumppaneihimme lomakohteissa, ja heiltä saamamme tiedon perusteella voimme vastuullisesti toimien tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden turvalliseen lomailuun myös Antalyan alueella, Mallorcalla ja Costa del Solilla, Aurinkomatkojen Kanerva sanoo.

Miten matkustajien turvallisuudesta siis huolehditaan?

– Aurinkomatkojen lennot operoi Finnair , jonka sääntöjen mukaan koneessa tulee käyttää maskia. Lisäksi koneessa on erilaisia toimenpiteitä, joilla henkilökunnan ja matkustajien välistä kanssakäyntiä pyritään vähentämään. Hotelleissa on myös tehostettua siivousta, sanoo Kanerva.

TUIlla taas turvatoimista on huolehdittu muun muassa hotellien online-sisäänkirjautumisen mahdollistamisella, käsidesipisteitä lisäämällä ja tehostetulla siivouksella. Lisäksi hotelleissa noudatetaan turvavälejä ja pöytiintarjoilua lisätään noutopöytien sijaan.

Lisäksi paikan päällä noudatetaan paikallisten viranomaisten ohjeistuksia. Kreikka on muun muassa määrännyt maahan saapuvat täyttämään matkustajalomakkeen 48 tuntia ennen saapumista. Lomakkeessa tulee ilmoittaa lähtömaa, aiempien oleskelujen kesto muissa maissa sekä osoite Kreikassa olon aikana.

Myös kasvomaskin käyttö on pakollista muun muassa julkisessa liikenteessä ja taksissa.

Turkin ja Espanjan osalta linjauksia odotetaan

Vaikka ovet turisteille ovat siis jälleen auki, Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis on varoittanut, että Kreikan kannattaa varautua matkailun kannalta hyvin vaikeaan kesään.

Espanja ja Italia ovat olleet koronaviruksen pahimmin runtelemia maita Euroopassa. Nyt molemmat matkailusta riippuvaiset maat ovat alkaneet toivottaa turisteja tervetulleiksi ja ennen kaikkea pyrkineet vakuuttamaan, että matkustaminen maihin on turvallista.

Helppoa se ei välttämättä tule olemaan. Italian kansallinen turismivirasto on arvioinut, että lentovaraukset Italiassa pysyvät heinä–elokuussa yli 70 prosenttia alhaisempina kuin normaalisti. Medioiden mukaan myös esimerkiksi Rooman tunnetuissa turistikohteissa oli vielä ainakin kesäkuussa hyvin hiljaista.

Espanja on toivottanut turistit jälleen tervetulleeksi kesäkuun 21. päivästä alkaen. Matkailusta riippuvainen maa on pyrkinyt houkuttelemaan turisteja takaisin korostetun tiukoilla hygieniatoimilla, ja koronarajoituksia hyvin noudattaville hotelleille myönnettävillä turvapasseilla.

– Espanja tarvitsee turisteja, ja turistit tarvitsevat turvallisuutta. Voimme taata, että turistit eivät ole vaarassa eivätkä myöskään tuo lisäriskejä maahamme, Espanjan pääministeri Pedro Sanchez sanoi toukokuussa Forbes-lehden mukaan.

El Pais -lehden mukaan monet hotellit ja ravintolat maassa ovat kuitenkin yhä suljettuina, koska kysynnän pelätään jäävän vaisummaksi rajojen avaamisesta huolimatta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  2. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa
  3. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  4. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  5. Valtionvelka nousee arviolta 132 miljardiin euroon – VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on 61,6 miljardia euroa
  6. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  7. Hanhituhoja korvataan nopeutetusti, 2,7 miljoonan euron hakemuspotista osa kohdistuu Päijät-Hämeeseen
  8. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  9. Oikeuskanslerille kanteluita Kiurun ilmoittamasta pakkokaranteenista
  10. Kysymys ja vastaus: Miksi OP Päijät-Hämeen jäsenosuusmaksun palautuksessa kestää melkein kaksi vuotta?
  11. Lahden lukiot pyrkivät järjestämään syksylle siirtyneet lakkiaisseremoniat suunnitelmien mukaisesti
  12. Keskustan Saarikko: Ei korvausta menetetystä työtulosta karanteenin ajalta, jos on matkustanut tietoisesti korkean riskin alueella
  13. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  14. Hämeen poliisin huomaan päätyneet löytötavarat vähentyneet viime vuodesta – "Polkupyöriä selvästi vähemmän"
  15. Länsiharjun koululaisten saattopaikka avattu liikenteelle – Vahva-Jussin katutöistä osa valmiita Lahdessa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.