Yli sadan päivän kuiva kausi päättyi Englannin pubeissa, myös elokuvateatterit ja kampaamot saivat avata ovensa

Britannian prinssi William tapasi The Rose and Crown -pubin väkeä perjantaina Snettishamissa. Pubit avautuvat Englannissa jälleen lauantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT

Britannian suurimmassa maassa Englannissa muun muassa pubit, baarit, kahvilat ja ravintolat ovat saaneet tänään avata ovensa. Ravitsemisliikkeet suljettiin koko Britanniassa maaliskuun 20. päivä koronavirustilanteen takia, joten liikkeet avautuvat nyt ensimmäistä kertaa yli sataan päivään.

Ravitsemisliikkeiden lisäksi Englannissa "superlauantaina" ovensa ovat saaneet aukaista myös elokuvateatterit ja kampaamot.

Ravintolat, kampaamot ja elokuvateatterit saivat avata ovensa heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen, mutta pubien ja baarien täytyi odottaa paikallista aikaa aamukuuteen.

Virustoimet pysyvät kuitenkin osin voimassa. Ostetut tuotteet tarjoillaan pöytiin, ja musiikin täytyy olla verrattain hiljaisella, koska ihmisten huutaessa myös sylkipisaroiden lentämisen riski korostuu. Yritysten täytyy myös ottaa huomioon etäisyydet, ja kansaa on kehotettu käyttäytymään vastuuntuntoisesti.

Rauhallinen alkuilta

Vaikka moni pelkäsi pubien avautumisen aiheuttavan vaarallisia ruuhkia, ainakin alkuillasta meno oli rauhallista. Esimerkiksi Lontoon Greenwichissä osa baareista oli yhä kiinni ja yhden terassilla oli vain kaksi asiakasta koleassa mutta kuivassa säässä. Pohjois-Englannissa Newcastlen keskustassa puolestaan vain joka kolmas pubi oli auennut, viranomaiset kertoivat.

Osa ravitsemusliikkeistä halusi välttää pahimmat riskit ja katsoa ensimmäisen viikonlopun yli, miten turvallista avaaminen on.

– Olemme aidosti huolissamme siitä, että tämä pubipäivä voi mennä täydeksi kaaokseksi. Päätimme, ettei avaaminen ole riskin arvoista, suositun Tyne Barin omistajat kertoivat.

Englannin lisäksi myös Pohjois-Irlannissa ravitsemisliikkeet ovat avanneet ovensa. Skotlannissa ja Walesissa ravintoloiden on määrä avautua myöhemmin heinäkuussa.

Pubit määrättiin Englannissa kiinni keväällä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1665 ruttoepidemian.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  2. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa
  3. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  4. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  5. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  6. Oikeuskanslerille kanteluita Kiurun ilmoittamasta pakkokaranteenista
  7. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  8. Kysymys ja vastaus: Miksi OP Päijät-Hämeen jäsenosuusmaksun palautuksessa kestää melkein kaksi vuotta?
  9. Lahden lukiot pyrkivät järjestämään syksylle siirtyneet lakkiaisseremoniat suunnitelmien mukaisesti
  10. Keskustan Saarikko: Ei korvausta menetetystä työtulosta karanteenin ajalta, jos on matkustanut tietoisesti korkean riskin alueella
  11. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  12. Hämeen poliisin huomaan päätyneet löytötavarat vähentyneet viime vuodesta – "Polkupyöriä selvästi vähemmän"
  13. Länsiharjun koululaisten saattopaikka avattu liikenteelle – Vahva-Jussin katutöistä osa valmiita Lahdessa
  14. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  15. Kirja-arvio: Kari Hotakaisen Tarina tyhjentää pajatson

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.