Lapsen onkima käsikranaatti saatiin raivattua Lahden satamasta – poliisi toivottaa "parempaa kalaonnea"

STT

Puolustusvoimat on saanut raivattua Lahden satamasta löytyneen käsikranaatin, Hämeen poliisilaitos kertoo Twitterissä .

Lahden satamasta löytynyt käsikranaatti tarttui lapsen onkeen. Asiasta kertoivat aiemmin Etelä-Suomen Sanomat ja Ilta-Sanomat , joihin lukija oli ottanut yhteyttä asian tiimoilta. Lukijan mukaan kranaatti oli tarttunut hänen 11-vuotiaan pojanpoikansa magneettionkeen.

Poliisi rajasi alueen ja pyysi Puolustusvoimat apuun räjähteen raivaamiseksi. Etelä-Suomen Sanomien haastattelema Puolustusvoimien panssariprikaatin raivaajaupseeri Pasi Suvitie arvioi lehdelle kranaatin olevan peräisin 1940-luvulta.

Suvitien mukaan samankaltaisia räjähteitä löytyy vuosittain useita, mutta harvoin yhtä läheltä rantaa kuin nyt. Kranaatin löytyminen olisi voinut aiheuttaa vaaratilanteen.

Kranaatti kuljetetaan ESS:n tietojen mukaan pois räjähdeperävaunulla, ja se räjäytetään suojatuissa olosuhteissa.

Sataman ja Pikku-Vesijärven välinen hiekkatie oli raivauksen vuoksi eristettynä. Poliisilta oli paikalla yksi partio ja Puolustusvoimilta raivaushenkilöstöä.

Poliisi kiittää Twitterissä Puolustusvoimia ja toivottaa "parempaa kalaonnea nuorelle miehelle".

Hämeen poliisilaitos kertoi käsikranaatista tänään hieman ennen yhtä iltapäivällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden torilla kotimaisen mustikan hinta on laskenut edellisvuodesta – katso, miten Lahti sijoittui neljän kaupungin hintavertailussa
  2. Maskit ovat paikoin lopussa Lahdessa, täydennystä luvassa lähipäivinä – "Kertakäyttöisten suusuojien saatavuus on tällä hetkellä taattu"
  3. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  4. Kaavoittajan mukaan Lahdessa sijaitsevan Tapanilakodin yksikön toiminta on asemakaavan vastaista – Kädenväännön toinen osapuoli on kannellut viranomaistoiminnasta
  5. Hiroshimasta ja Nagasakista 75 vuotta, kynttilät syttyvät Lahdessa ja Vääksyssä
  6. Henkka ja Kivimutka punoivat suunnitelmiaan vajassa Kerinkalliolla – oikeanmuotoista leipää haettiin kiireellä kaupasta elokuvan kuvauksissa
  7. Näppis: Henna on kieltämättä radan varressa mutta ennen kaikkea moottoritien melussa. Nelostien jyrinä yötä päivää. Käykää kuuntelemassa.
  8. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  9. Henkilöauto suistui tieltä Kärkölässä
  10. Lukijalta: Miksi en kannata sote-yhteisyritystä?
  11. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  12. Yllättävä trendi paljastui peruskoulun ysiluokkalaisten päättötodistuksista – nyt tutkitaan, saavatko oppilaat liian hyviä numeroita
  13. Libanonissa sattuneen räjähdyksen uhriluku jatkaa kasvuaan, ainakin 135 on kuollut - lue yön uutiskooste
  14. Pääkirjoitus: Keskustan puheenjohtajakisa edelleenkin kahden kauppa
  15. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.