Uutissuomalainen: Professorien määrä vähenee suomalaisissa yliopistoissa

Viime vuonna professorikato kävi varsinkin Aalto-yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa. LAURA UKKONEN / LEHTIKUVA

STT

Professorien määrä vähenee suomalaisissa yliopistoissa, kertoo Uutissuomalainen. Viime vuonna kokoaikaisia professoreja oli enää 1 899. Määrä laski jo kymmenettä vuotta peräkkäin.

Vuonna 2009 yliopistoissa oli liki 2 400 professoria. Määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa liki 500 professorilla eli yli viidesosalla.

Viime vuonna professorikato kävi varsinkin Aalto-yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa.

Tiedot käyvät ilmi Professoriliiton keväällä julkaisemasta palkkaselvityksestä. Selvityksestä käy ilmi, ettei kokoaikaisten professorien vähentymistä ole paikattu osa- tai määräaikaisilla professoreilla, vaan myös kaikkien professorien kokonaismäärä on laskenut useita vuosia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  10. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  11. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  12. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  13. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  14. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  15. "Olen innoissani!" – lahtelaislähtöinen koripallovalmentaja Arttu Mannelin siirtyy Loimaalta Ura Basketin valmennuspäälliköksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.