Mainosboikotti tuskin kaataa Facebookia, mutta on tutkijan mukaan tehokas tapa vaikuttaa sen toimintaan

Facebook on joutunut yritysten mainontaboikotin kohteeksi, koska niiden mukaan Facebook ei puutu palvelussa levitettävään vihapuheeseen. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yritysten mainosboikotti on tutkijatohtori Salla-Maaria Laaksosen mielestä hyvä keino vaikuttaa Facebookin toimintaan.

– Valtaosa Facebookin tuloista tulee mainoksista. Siinä mielessä hienoa, että yritykset ovat lähteneet ottamaan kantaa asioihin. Tämä on aika tehokas tapa tehdä se, viestinnän ja teknologian tutkija Laaksonen pohtii.

Sosiaalisen median jättiläinen Facebook on joutunut yritysten mainontaboikotin kohteeksi, koska niiden mukaan Facebook ei puutu palvelussa levitettävään vihapuheeseen. Kritiikki Facebookia vastaan yltyi sen jälkeen, kun yhtiö ei poistanut presidentti Donald Trumpin väkivaltaan yllyttävää postausta palvelusta.

Ainakin Ben & Jerry's , Coca-Cola , Honda , Unilever ja Verizon ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä mainontansa Facebookin alustoilla. Yritykset ovat kehottaneet myös muita keskeyttämään mainontansa. Mainosboikotissa on mukana myös lukuisia muita pienempiä mainostajia.

Viesti, joka on pakko kuulla

Vaikka yritysten mainosboikotti tuskin ajaa Facebookia konkurssiin, Laaksonen uskoo sillä olevan vaikutuksia Facebookin toimintaan.

– Se on ainakin viesti, joka on pakko kuulla. Voisin kuvitella, että jonkinlainen vastaus Facebookilta tulisi tähän.

Verkkotutkija Kari A. Hintikka Otavan opistosta ei usko, että yritysten Facebookiin kohdistamalla mainosboikotilla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia Facebookin toimintaan.

Hintikan mukaan Facebookiin kohdistuvan mainosboikotin eteneminen riippuu eniten siitä, miten Black Lives Matter-liikehdintä ja muut tasa-arvoa vaativat liikkeet etenevät Yhdysvalloissa. Mainosboikotilla voi olla vaikutuksia siinä tapauksessa, jos se saa riittävästi mainostajia taakseen ja mainosboikotti kestää riittävän pitkään.

– Jos tulee riittävästi pieniä puroja, se voi alkaa vaikuttamaan. Mutta aika paljon painostusta saa olla, että Facebook tekee ne korjaustoimet, jotka se on luvannut tehdä, Hintikka arvelee.

Vaikutus liikevaihtoon selviää myöhemmin

Yritysten mainosboikotti on vaikuttanut Facebookin pörssiosakkeiden arvoon. Facebookin pörssikurssi on laskenut viimeisen viikon aikana yli yhdeksän prosenttia.

Hintikan mukaan vielä on liian aikaista arvioida, millaisia vaikutuksia mainosboikotilla on Facebookin liikevaihdolle. Hän luonnehtii mainosboikottia enemmänkin eleeksi, jonka pitäisi saada taakseen riittävästi mainostajia ennen kuin se alkaa todellisesti vaikuttaa yrityksen toimintaan.

– Kampanjan pitäisi kestää vähintään vuoden loppuun ennen kuin alkaa näkyä mahdolliset vaikutukset liikevaihdossa.

Facebook kertoi perjantaina aikovansa kieltää mainoksissa "laajemman kategorian vastenmielistä sisältöä". Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin mukaan yritys aikoo myös muun muassa lisätä korvamerkinnät päivityksiin, joilla on uutisarvoa, mutta jotka rikkovat julkaisualustan sääntöjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  3. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  4. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  5. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  6. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  7. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  10. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  11. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  12. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  13. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  14. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  15. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.