Raskaudenkeskeytysten määrän lasku pysähtyi viime vuonna – THL toivoo ilmaisen ehkäisyn kokeilun etenemistä

Hedelmällisyysikäisiksi tilastoidaan 15–49-vuotiaat naiset. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Raskaudenkeskeytysten määrän väheneminen pysähtyi vuonna 2019, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Keskeytysten määrä on laskenut useana vuonna peräkkäin. Vuonna 2019 kehitys pysyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna.

THL:n tilastot kertovat, että vuonna 2019 tehtiin noin 8 700 raskaudenkeskeytystä. Tämä tarkoittaa 7,7:ää keskeytystä tuhatta hedelmällisyysikäistä naista kohti. Hedelmällisyysikäisiksi tilastoidaan 15–49-vuotiaat naiset.

– Vielä on liian aikaista sanoa, pysähtyikö 2010-luvun hyvä kehitys vuoteen 2019 vai onko kyse vain vuosikohtaisesta vaihtelusta, korostaa erityisasiantuntija Anna Heino THL:n tiedotteessa.

– Keskeytysmäärät ovat yhä merkittävästi alhaisemmat kuin esimerkiksi 10 tai 20 vuotta sitten, mutta on hyvä muistaa, ettei keskeytysten alhaista määrää voi ottaa itsestäänselvyytenä eikä mennyttä hyvää kehitystä voida pitää takeena siitä, että keskeytysmäärät laskevat tulevaisuudessakin. Raskaudenkeskeytysten vähentämiseksi tulee tehdä jatkuvaa työtä.

Tilastojen mukaan 51,2 prosenttia vuonna 2019 raskauden keskeyttäneistä oli synnyttänyt ainakin kerran ennen keskeytystä. Raskaudenkeskeytyksistä 37,3 prosenttia tehtiin naisille, joille oli tehty keskeytys jo aiemmin.

THL korostaa tiedotteessaan sopivaa ehkäisyä raskaudenkeskeytysten määrään vaikuttavana keinona. THL:n mukaan erityisesti sopivan ehkäisyn oikea-aikaisella valinnalla voidaan vaikuttaa sekä toistuviin että synnyttäneiden naisten raskaudenkeskeytyksiin.

THL toivoo tiedotteessaan myös, että nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattu ilmaisen ehkäisyn kokeilu etenisi koronaviruksen tuomasta viivästyksestä huolimatta. Kokeilu koskisi alle 25-vuotiaita suomalaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun yrityksen kassa tyhjeni, kemikaalialtaat tyhjennettiin konteissa Kärkölään – Uusmaalainen firma ollut ennenkin viranomaisten silmätikkuna
  2. Moottoripyöräilijä otti osumaa henkilöauton takakulmasta – kuljettaja vietiin sairaalaan
  3. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  4. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  5. Poliisi otti FC Lahden ja HJK:n ärhäköitä kannattajia kiinni Lahdessa – "Aiemmista kokemuksista on opittu"
  6. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  7. Rottaa ei kulkutauti pysäytä – Atomirotta katkaisee koronataukonsa lauantaina Lahdessa
  8. Hollolan marraskuista rekkaturmaa käsiteltiin käräjillä, tuomio luvassa myöhemmin
  9. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  10. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  11. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  12. Suur-Hollolan välierissä paljon paikallisia ravureita sekä Iivon ja Jethron osaomistama Cameron Evo – Jokimaalle pääsee ilmaisbusseilla
  13. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  14. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  15. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.