WHO: Koronavirustartuntojen määrät lähteneet kasvuun Euroopassa, kun rajoituksia höllennettiin

WHO:n mukaan tartuntojen on havaittu lähteneen nousuun viimeisen kahden viikon aikana Euroopassa 30 maassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Koronavirustartuntojen määrät ovat lähteneet nousuun uudelleen Euroopassa sen jälkeen, kun rajoituksia on höllennetty. Asiasta kertoi Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan aluejohtaja Hans Kluge.

Klugen mukaan viime viikolla viikoittainen uusien tartuntojen määrä kasvoi Euroopassa ensimmäistä kertaa kuukausiin. Klugen mukaan Euroopassa 30 maassa on havaittu tartuntojen lähteneen nousuun viimeisen kahden viikon aikana. Hän lisäsi, että 11:ssä näistä 30 maasta tartuntojen leviäminen on johtanut niiden merkittävään kasvuun. Kluge varoitti, että tilanne voi pahimmillaan ajaa Euroopan terveydenhoitojärjestelmät sietokyvyn partaalle uudelleen.

Kluge ei nimennyt maita eikä yksilöinyt tartuntalukemia tarkemmin.

Saksassa rajoituksia maan luoteisosaan

Tällä viikolla Saksa on kertonut asettaneensa rajoituksia uudelleen kahdella alueella maan luoteisosassa tartuntojen lähdettyä uudelleen kasvuun. Rajoitukset vaikuttavat noin 600 000 ihmisen elämään. Virusten kasvu nousi puheenaiheeksi alkuviikon aikana, kun Güterslohin kaupungissa sijaitsevalla lihanjalostustehtaalla löytyi peräti 1 500 työntekijältä koronavirustartunta.

Myös Portugali on kertonut uusista rajoituksista pääkaupunki Lissabonissa ja sen ympäristössä.

Euroopan osuus koko maailman koronavirustartunnoissa on laskenut viime aikoina, mutta suurin syy siihen on ollut viruksen voimakas leviäminen samaan aikaan Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Euroopasta on silti raportoitu päivittäin noin 20 000 uudesta tartunnasta ja yli 700 virukseen liittyvästä kuolemasta.

Ruotsissa 1566 uutta koronatartuntaa

Ruotsissa on torstaina vahvistettu 21 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertovat maan kansanterveysviranomaiset. Yhteensä Ruotsissa on nyt koronavirukseen liittyviä kuolemia 5 230.

Uusia koronavirustartuntoja oli torstaina 1 566. Ruotsissa on nyt kaikkiaan 63 890 varmistettua koronavirustartuntaa.

Koronaviruksen seurauksena tehohoitoa saa tai on saanut 2 401 ihmistä.

– Meillä on Ruotsissa nouseva trendi, sillä testaamme nyt entistä enemmän. On hyvä asia, että ihmiset tietävät koronatartunnastaan ja varovat täten tartuttamasta muita, valtionepidemiologi Anders Tegnell kertoo.

Tegnell lisää, että Ruotsissa on laaja levinneisyys lievien tapausten joukossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun yrityksen kassa tyhjeni, kemikaalialtaat tyhjennettiin konteissa Kärkölään – Uusmaalainen firma ollut ennenkin viranomaisten silmätikkuna
  2. Moottoripyöräilijä ajoi vauhdilla henkilöauton perään Orimattilassa – kuljettaja vietiin sairaalaan
  3. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  4. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  5. Poliisi otti FC Lahden ja HJK:n ärhäköitä kannattajia kiinni Lahdessa – "Aiemmista kokemuksista on opittu"
  6. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  7. Rottaa ei kulkutauti pysäytä – Atomirotta katkaisee koronataukonsa lauantaina Lahdessa
  8. Hollolan marraskuista rekkaturmaa käsiteltiin käräjillä, tuomio luvassa myöhemmin
  9. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  10. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  11. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  12. Suur-Hollolan välierissä paljon paikallisia ravureita sekä Iivon ja Jethron osaomistama Cameron Evo – Jokimaalle pääsee ilmaisbusseilla
  13. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  14. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  15. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.