Skandaalin keskellä oleva Wirecard ajautui maksukyvyttömäksi

Wirecardia pidettiin menestyneenä ja nousukiidossa olleena yrityksenä, mutta sen alamäki alkoi vuonna 2019. Kuva: AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Maksupalveluyhtiö Wirecard kertoi torstaina hakeutuvansa maksukyvyttömyysmenettelyyn.

Wirecard joutui kriisin keskelle sen jälkeen, kun yrityksen kerrottiin kadottaneen 1,9 miljardia euroa.

Yritys ilmoitti maanantaina, että yhtiön tilintarkastajien etsimiä 1,9 miljardia euroa ei luultavasti ole olemassa. Rahojen piti olla pankkitileillä Filippiineillä. Sunnuntaina Filippiinien keskuspankki sanoi, etteivät etsityt rahat ole päätyneet miltään osin Filippiinien rahoitusjärjestelmään.

Tiistaina yrityksen ex-toimitusjohtaja Markus Braun pidätettiin. Braunia epäillään markkinoiden manipuloinnista sekä yhtiön taseen ja liikevaihdon paisuttelusta.

Braun on sittemmin vapautettu takuita vastaan.

Wirecardia pidettiin yleisesti menestyneenä ja nousukiidossa olleessa yrityksessä, mutta sen alamäki alkoi vuonna 2019, jolloin epäilyt sen Aasian-haaran kirjanpidosta tulivat julkisuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  2. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  3. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  4. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  5. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  6. Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa
  7. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  10. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  11. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  12. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  13. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla Savossa – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"
  14. Hyvinvointiyhtymä suosittelee hengitystieinfektion oireista kärsiviä hakeutumaan koronatesteihin
  15. Koulujen alku ja syksyn kausiflunssat häämöttävät jo koronan näytteenottomäärissä Päijät-Hämeessä – koko Suomen testauskapasiteetti on jo käytössä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.