THL: Ravintoloiden aukiolo ei ole kiihdyttänyt koronatartuntoja – vuorokaudessa viisi uutta tartuntaa

THL:n mukaan ravintoloiden aukiolo ei ole kiihdyttänyt koronaepidemiaa. Kuva: Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Ravintoloiden aukiolo ei ole Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kiihdyttänyt koronaepidemiaa. THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kommentoi asiaa tänään sosiaali- ja terveysministeriön kanssa pidetyssä katsauksessa.

Hän korosti, että Suomessa tilanne on pysynyt erittäin rauhallisena.

– On hyvä, että testejä tehdään edelleen matalalla kynnyksellä. R0-arvo on tällä hetkellä alle yhden, eli ihmisiä parantuu nopeammin kun uusia tapauksia tulee, Puumalainen totesi.

– Kuten seurantaraporttien tiedot osoittavat, tilanne on hyvin rauhallinen ja tapausmäärä on erittäin pieni. Meillä ei ole myöskään tiedossa, että mikään ravintolaympäristö olisi viime viikkojen aikana osoittautunut virusta laajalti levittäväksi.

Viruksen tartuttavuusluku, eli R0-arvo on tällä hetkellä 0,40-0,74. Luku on laskenut kesäkuun alusta, jolloin se oli 2,6.

Suomessa on todettu vuorokaudessa viisi uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Tartuntoja on todettu nyt yhteensä 7172.

Hoitovelka voi kasvaa

Koronaan liittyviä kuolemantapauksia on todettu yhteensä 327. Sairaanhoitopiirit raportoivat toistaiseksi kuolemien määrän sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän kolmesti viikossa. THL päivittää tietojaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Suomessa koronavirukseen liittyvissä kuolemissa mediaani-ikä on 84 vuotta. Menehtyneistä 90 prosenttia on sairastanut yhtä tai useampaa perussairautta. Kuolemista 45 prosenttia on tapahtunut sosiaalihuollon yksiköissä.

Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi STM:n ja THL:n katsauksessa perusterveydenhuollon käyntimäärien laskusta. Voipio-Pulkin mukaan nämä hoitojen vähentyminen lisää vaaraa hoitovelan kasvuun.

– Äitiys- ja lastenneuvoloiden käynnit ovat laskeneet koronapandemian aikana, mikä on erityisen huolestuttavaa. Myös etenkin pitkäaikaissairaudet, joihin ei ole haettu hoitoa, voivat kasvattaa hoitovelkaa, hän kommentoi.

Toiseen aaltoon varaudutaan yhä

Suomessa on tavoitteena testata edelleen kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa. Valmistautuminen mahdolliseen toiseen aaltoon tapahtuu myös joka tapauksessa.

– Toiseen aaltoon varautuminen on tehtävä, vaikka tapauksia ei Suomessa tulisi samalla tavalla. Epidemiologista seurantaa ja arviointia jatketaan kesän yli, Voipio-Pulkki totesi.

THL:n ylilääkäri Puumalainen kertoi, ettei nykytilanne nosta mitään erityistä tartuntaketjuista esiin.

– Mitään erityisen huomionarvoista ei ole tällä hetkellä. On todettu esimerkiksi perhepiirissä tapahtuneita jatkotartuntoja, mutta ei selittäviä tekijöitä tartuntoihin, hän avasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun yrityksen kassa tyhjeni, kemikaalialtaat tyhjennettiin konteissa Kärkölään – Uusmaalainen firma ollut ennenkin viranomaisten silmätikkuna
  2. Moottoripyöräilijä otti osumaa henkilöauton takakulmasta – kuljettaja vietiin sairaalaan
  3. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  4. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  5. Poliisi otti FC Lahden ja HJK:n ärhäköitä kannattajia kiinni Lahdessa – "Aiemmista kokemuksista on opittu"
  6. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  7. Rottaa ei kulkutauti pysäytä – Atomirotta katkaisee koronataukonsa lauantaina Lahdessa
  8. Hollolan marraskuista rekkaturmaa käsiteltiin käräjillä, tuomio luvassa myöhemmin
  9. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  10. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  11. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  12. Suur-Hollolan välierissä paljon paikallisia ravureita sekä Iivon ja Jethron osaomistama Cameron Evo – Jokimaalle pääsee ilmaisbusseilla
  13. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  14. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  15. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.