Eduskunnan täysistunnossa käsitellään tänään sitä, saako valtakunnansyyttäjä syyttämisluvan perussuomalaisten Mäenpään vieraslajipuheista

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää eduskunnan täysistunnossa maaliskuussa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Eduskunnan täysistunnossa aletaan tänään käsitellä perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta sitä, murretaanko perussuomalaisten Juha Mäenpään syytesuoja. Istunto alkaa kello 12.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt eduskunnalta lupaa syytteen nostamiseen Mäenpäätä vastaan. Syyttämislupa vaatii taakseen viisi kuudesosaa kansanedustajista, joten perussuomalaisten ryhmä pystyy estämään sen tarvittaessa yksin.

Tänään syyttämisluvasta keskustellaan, ja äänestys tapahtuu perjantain istunnossa.

Kansanedustajilla on laaja puheoikeus

Mäenpää rinnasti eduskunnan täysistunnossa vuosi sitten pitämässään puheenvuorossa turvapaikanhakijat ja vieraslajit.

Puheenvuorosta tehtiin Helsingin poliisille neljä rikosilmoitusta. Esitutkinnan jälkeen poliisi katsoi, että on syytä epäillä Mäenpään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja toimitti asian syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Perustuslakivaliokunta korosti mietinnössään, ettei syyttämisluvan myöntämisessä ole kysymys kansanedustajan syyllisyyden vahvistavasta lausumasta. Eduskunta ei tutki syyllisyyskysymystä eli sitä, onko syyttämislupaa koskevassa pyynnössä tarkoitettu teko luettava edustajan syyksi rikoksena, mietinnössä todetaan.

Lisäksi perustuslakivaliokunta painotti poliittisen sananvapauden merkitystä ja kansanedustajan puhevapauden laajuutta. Valiokunnan mielestä perustuslaissa turvattua kansanedustajan koskemattomuutta ja puhevapautta ei kuitenkaan ole tarkoitettu siihen, että eduskunnan valtiopäivätoimintaa käytettäisiin ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden loukkauksiin.

Kansanedustajille on perustuslaissa turvattu tavallista laajempi puheoikeus, ja nyt käsittelyssä oleva tapaus linjaa osaltaan sitä, missä sen rajat kulkevat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  2. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  3. Päivysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  4. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  5. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  6. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  7. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  8. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  9. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  10. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  11. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  12. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla Savossa – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"
  13. Hyvinvointiyhtymä suosittelee hengitystieinfektion oireista kärsiviä hakeutumaan koronatesteihin
  14. Koulujen alku ja syksyn kausiflunssat häämöttävät jo koronan näytteenottomäärissä Päijät-Hämeessä – koko Suomen testauskapasiteetti on jo käytössä
  15. Taloyhtiöissä alkaa nyt yhtiökokousten rumba, joka voi muuttua koronalingoksi – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.