Ainakin kuusi ihmistä on hukkunut juhannuksena, tieliikenteessä ja tulipaloissa kuollut yhteensä neljä

Juhannuksen menoliikennettä torstaina Lahdenväylällä. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Juhannuksen vilkkaassa vesiliikenteessä ja uimamatkoilla on hukkunut ainakin kuusi ihmistä juhannuspäivän iltaan mennessä.

Juhannuspäivänä lauantaina hukkui meressä uimassa ollut mies Helsingin Hietarannan uimarannalla. Vesi vaati juhannuspäivänä uhrin myös Turun lähellä Sauvossa, missä iäkäs nainen hukkui mökkirannassa.

Lauantaina aamuyöllä Sisä-Suomen poliisi kertoi STT:lle, että Pirkanmaan Pälkäneellä hukkui ihminen, mutta tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Kaakkois-Suomen poliisi puolestaan tviittasi kolmekymppisen miehen hukkuneen aamuyöllä Kotkassa Kymijokeen.

Perjantai-iltana Itä-Suomen poliisi kertoi Pohjois-Savon Rautalammilla hukkuneesta iäkkäästä miehestä. Samaan aikaan Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi, että Espoossa oli hukkunut ihminen.

Juhannuksen tieliikenteessä oli tullut tietoon juhannuspäivän iltaan mennessä kaksi kuolemaan johtanutta turmaa. Menoliikenteen aikana kuoli nainen ulosajossa Kainuun Paltamossa. Lauantaina liikenteessä kuoli nuorehko mies Oulun Ylikiimingintiellä, kun hänen kuljettamansa henkilöauto suistui tieltä.

Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa. Pelastuslaitoksen mukaan ulosajossa ei ollut kuljettajan lisäksi osallisena muita ihmisiä.

Tänäkin juhannuksena on sammutettu lukuisia asuntopaloja. Haminassa kuoli aattona ihminen rivitalohuoneiston tuhonneessa palossa Takkaniemessä. Päijät-Hämeen Kärkölässä kuoli saunamökin palossa ihminen juhannuspäivänä.

Juhannusaattona otettiin ja ajettiin

Juhannuksen vietossa poliisin haaviin on jäänyt paljon rattijuoppoja, poliisilaitokset eri puolilla Suomea kertovat. Esimerkiksi Lounais-Suomen poliisi kertoo kenttäjohtoraportin parahtaneen, että rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä oli aattoiltana loputon määrä.

– Aattopäivän paras yrittäjä oli kemiönsaarelainen maalaisisäntä, joka kaljanhakureissullaan suoritti traktorillaan jonkinlaisen piruetin ja päätyi kyljelleen. Tapauksesta selvittiin onneksi ilman suurempia vammoja, Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Kainuussa Suomussalmella poliisi puolestaan sai tiedon tieltä suistuneesta autosta. Puolangan alueella tiensivustan ojasta löytyi lievästi vaurioitunut auto ja vahingoittumaton kuljettaja, joka puhalsi alkometriin 2,7 promillen lukemat. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Myös esimerkiksi Lapin poliisilaitos kertoi havainneensa, että ratin taakse oli hypätty huolimatta siitä, että alkoholia oli nautittu.

Sen sijaan Itä-Suomen poliisi kertoo, että aattona havaittiin poikkeuksellisen vähän rattijuopumuksia, vaikka aattovuoro muutoin olikin kiireinen. Itä-Suomen poliisilla oli 12 tunnin aikana 300 tehtävää, ja säilöön otettiin 54 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahti otti ensimmäisen kotivoiton sunnuntain Ilves-ottelusta
  3. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  8. Reipas taipui MiPKille maalein 4 –1 - katso ottelu jälkilähetyksenä tästä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.