Yhdysvaltain kongressista poistettiin etelävaltioiden päättäjien muotokuvia – hyvin harva puhemies on menettänyt muotokuvansa aiemmin

Entisen edustajainhuoneen puhemiehen Robert Hunterin muotokuvaa siirretään pois Yhdysvaltain kongressista. Yhteensä poistettiin neljä muotokuvaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain kongressista on poistettu neljä muotokuvaa päättäjistä, jotka edustivat etelävaltioiden muodostamaa Amerikan konfederaatiota, kertovat useat mediat.

Muotokuvien poistamisesta päätti edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi. Hänen mukaansa kongressin käytävillä tai missään muuallakaan ei pidä olla ikuistettuna miehiä, jotka ilmentävät "konfederaation väkivaltaista ahdaskatseisuutta ja groteskia rasismia".

Muotokuvat poistettiin torstaina. Perjantaina Yhdysvalloissa vietetään afrikkalaisamerikkalaisten orjuudesta vapautumisen päivää.

Yhdysvaltain sisällissodan aikana 1860-luvulla etelävaltiot vastustivat orjuuden lakkauttamista. Käytäntö lakkautettiin pohjoisvaltioiden voitettua sodan vuonna 1865.

Rasismiin ja sortoon liitettyjen symbolien, muotokuvien ja patsaiden poistamista on vaadittu viime viikkojen Black Lives Matter -mielenosoituksissa ympäri maailmaa.

Mielenosoitukset käynnistyivät sen jälkeen, kun mustaihoinen George Floyd sai surmansa pidätystilanteessa Minneapolisissa vajaat neljä viikkoa sitten.

Poistettavat 1800-luvun puhemiehiä

Poistoon päätyneet muotokuvat esittivät Robert M. T. Hunteria, Howell Cobbia, James L. Orria ja Charles F. Crispia, jotka toimivat aikoinaan 1800-luvulla edustajainhuoneen puhemiehinä.

Pelosin mukaan he kaikki toivat edustajainhuoneessa esiin tavoitteensa orjuuden säilyttämisestä.

Entisten puhemiesten muotokuvia esittelevästä tilasta ei ilmeisesti ole juurikaan poistettu maalauksia aiemmin. Uutistoimisto AFP:n mukaan edustajainhuoneen puhemiehenä vuosina 1999–2007 toimineen republikaanin Dennis Hastertin muotokuva poistettiin viisi vuotta sitten.

Hastert myönsi tuolloin osallisuutensa vaitiolorahojen maksamiseen tapauksessa, jossa häntä syytettiin nuorten poikaoppilaidensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hastert toimi vuosikymmeniä sitten muun muassa opettajana ja painivalmentajana Illinoisissa. Asiasta on kertonut muun muassa uutiskanava CNN .

Pelosi haluaa poistaa myös patsaita

Pelosi vaati aiemmin tässä kuussa, että sisällissodan aikaisten etelävaltioiden mahtimiesten patsaita poistetaan kongressin istuntorakennuksesta. Poistoon menisi yhteensä 11 patsasta. Asiaa pohtii komitea, jossa ovat edustettuina kongressin molemmat puolueet.

Patsaisiin on kuvattu esimerkiksi etelävaltioiden muodostaman Amerikan konfederaation presidentti Jefferson Davis, varapresidentti Alexander Stephens ja armeijan kenraali Robert E. Lee.

New York Timesin mukaan patsaiden poistosta vallitsee erimielisyyttä. Kyseiset patsaat ovat osavaltioiden lahjoittamia, ja erityisesti johtavien republikaanipoliitikkojen mielestä päätösvalta niiden poistosta tai esilläpidosta tulisi säilyttää osavaltioilla.

Pelosi vaati kyseisten patsaiden poistoa myös vuonna 2017, kun valkoisen ylivallan kannattaja tappoi vastamielenosoittajan Charlottesvillessä ajettuaan autolla väkijoukkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahdelle ensimmäinen maali kotipelissä Ilvestä vastaan
  3. Suora lähetys: Reipas hakee revanssia MiPKin vieraana - ottelu käynnissä, ESS:n tilaajana voit katsoa peliä tästä
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  8. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.