Öljyntuottajamaat sopivat tuotantorajoitusten jatkamisesta

Raakaöljyn hinta nousi toukokuussa jyrkästi sen jälkeen kun huhtikuussa oli sovittu tuotannonrajoituksista. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Öljyntuottajamaat sopivat lauantaina tuotantorajoitusten jatkamisesta heinäkuulle. Asiaa ehdottivat öljyntuottajamaiden järjestön Opecin jäsenmaat, ja muut maat suhtautuivat siihen myönteisesti.

Sovusta kertoi Arabiemiraattien energiaministeri.

Tuottajamaat tekivät huhtikuussa sopimuksen tuotannonrajoituksista, joilla pyrittiin nostamaan alamaihin syöksynyttä öljyn hintaa. Raakaöljyn hinta nousikin jyrkästi toukokuun aikana.

Analyytikot odottivat jo etukäteen, että rajoituksia jatkettaisiin ainakin kuukaudella, ellei aina kesän tai jopa vuoden loppuun asti. Vaikka monet maat ovat hiljalleen höllentäneet koronaviruspandemian vuoksi asettamiaan rajoituksia, raakaöljyn kulutus ei ole palautunut kriisiä edeltävälle tasolle.

Alun perin lauantain kokous oli määrä järjestää vasta ensi viikolla, mutta sitä päätettiin aikaistaa.

--------------------------

Juttua korjattu klo 20.51: Uutistoimisto AFP korjaa uutistaan. Sovusta kertoi energiaministeri, ei öljyministeri, kuten aiemmin uutisoitiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  2. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  3. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  4. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  5. FC Lahti ja FC Honka väänsivät maalittoman tasapelin – ”Tulta, kiimaa ja tunnetta täytyy kaivaa lisää”
  6. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  7. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  8. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  9. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  10. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  11. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  12. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  13. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  14. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  15. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.