Puolassa pidetään kuun lopussa koronan lykkäämät presidentinvaalit

Maan istuva presidentti Andrzej Duda on pitkään ollut suosikki jatkokaudelle, mutta viime aikoina hänen kannatuksensa on huvennut. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Puolassa pidetään koronaviruspandemian vuoksi lykätyt presidentinvaalit 28. kesäkuuta, kertoi maan parlamentin puhemies keskiviikkona. Presidentinvaalit oli tarkoitus järjestää 10. toukokuuta, mutta niitä jouduttiin siirtämään koronaviruksen takia.

Maan istuva presidentti Andrzej Duda on pitkään ollut suosikki jatkokaudelle, mutta viime aikoina hänen kannatuksensa on huvennut, ja vaalien ratkeaminen suoraan ensimmäisellä kierroksella näyttää epätodennäköiseltä.

Kun Dudaa vielä toukokuun alussa kannatti presidentiksi yli puolet mielipidetiedusteluihin vastanneista, on hänen kannatuksensa nyt laskenut runsaaseen 35 prosenttiin.

Pääoppositiopuolue kansalaisfoorumin ehdokkaan Rafal Trzaskowskin kannatus puolestaan on noussut uusimmissa kyselyissä 18–21 prosenttiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahdelle ensimmäinen maali kotipelissä Ilvestä vastaan
  3. Suora lähetys: Reipas hakee revanssia MiPKin vieraana - ottelu käynnissä, ESS:n tilaajana voit katsoa peliä tästä
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  8. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.