Euroopassa avataan rajoja koronan jäljiltä

Italian viranomaiset pelkäävät, että maan synkkä koronahistoria pelottaa turistit pois. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksan hallitus kumoaa maailmanlaajuisen matkustusvaroituksensa 31 Euroopan maan osalta tämän kuun puolivälissä, kertoo ulkoministeri Heiko Maas. EU-jäsenmaiden lisäksi varoituksen purku koskee Britanniaa, Norjaa, Islantia, Liechtensteinia ja Sveitsiä.

Maas korosti samalla, ettei varoituksen purkua pidä tulkita matkustussuositukseksi. Esimerkiksi matkaa Britanniaan kehotetaan yhä välttämään niin kauan kuin maassa on voimassa vaatimus 14 päivän karanteenista.

Varoitusten purku toteutuu Maasin mukaan sillä edellytyksellä, että koronaepidemiatilanne kehittyy suotuisasti.

Varoitukset korvataan jokaista maata koskevilla matkustussuosituksilla, joita annetaan sillä edellytyksellä, että maan rajat ovat auki eikä siellä ole enää voimassa laajamittaisia koronarajoituksia.

Maasin mukaan Saksa pitää tarkasti silmällä tartuntatilastoja: mikäli jonkin maan tartuntojen määrä nousee 50:een 100 000:ta asukasta kohti, varoitus voidaan ottaa uudelleen käyttöön.

Itävalta poistaa huomisesta alkaen rajatarkastukset Italiaa lukuun ottamatta kaikilta maarajoiltaan, koska koronaviruspandemia on laantunut, sanoo ulkoministeri Alexander Schallenberg.

Myös Belgia avaa rajojaan

Belgian pääministeri Sophie Wilmes ilmoitti keskiviikkona, että maa avaa rajansa 15. kesäkuuta EU-maista, Britanniasta sekä Schengen-maista tuleville matkustajille. Lisäksi Belgia alkaa avata muutenkin yhteiskuntaa, sillä kolmen kuukauden jälkeen baarit ja ravintolat saavat avata ovensa 8. kesäkuuta eli ensi maanantaista alkaen.

Lähes 11,6 miljoonan asukkaan Belgiassa on koronavirukseen liittyviä kuolemia 9 522. Miljoonaa asukasta kohti Belgiassa on kuollut 822 ihmistä koronavirukseen. Se on eniten maailmassa, jos lilliputtivaltio San Marinoa ei lasketa mukaan.

Italia avaa rajansa eurooppalaisille

Italia avaa tänään rajansa eurooppalaisille turisteille kolme kuukautta sen jälkeen kun koronaviruspandemian vuoksi voimaan tulleet rajoitukset alkoivat. Italiassa on kuollut koronaviruksen seurauksena yli 33 500 ihmistä.

Kansainväliset lennot palautuvat kolmelle kentälle: Milanoon, Roomaan ja Napoliin. Italian viranomaiset pelkäävät kuitenkin, että maan synkkä koronahistoria pelottaa turistit pois.

Naapurimaista muun muassa Sveitsi ja Itävalta suosittelevat edelleen kansalaistensa välttävän matkustamista Italiaan.

Italian ulkoministeri Luigi Di Maio on varoittanut muita maita kohtelemasta Italiaa "kuin spitaalista". Di Maio sanoi viikonloppuna matkustavansa henkilökohtaisesti Saksaan, Sloveniaan ja Kreikkaan tähdentääkseen, että Italiaan on turvallista tulla lomailemaan.

Calabrian maakunnan kuvernöörillä Jole Santellilla oli viesti tulijoille.

– Tulkaa Calabriaan. Täällä on vain yksi riski: se, että lihotte, Santelli sanaili.

Turismin osuus Italian bruttokansatuotteesta on liki 13 prosenttia. Turistit olisivat elintärkeitä, sillä Italian talous on koronaviruspandemian vuoksi painunut pahimpaan taantumaan sitten toisen maailmansodan.

----

Lähteenä myös: Spiegel

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  2. "Aina on kiva juosta, kun mihinkään ei satu" – Pajulahdessa leireilevä Annemari Kiekara avasi "ratakautensa" KymiRingillä
  3. Parikymppinen lahtelaismies käytti hyväkseen 15-vuotiasta huostaan otettua lasta
  4. ESS:n kesäkalakisassa hurjat taimenet jytistivät verkkoja – myös 10-vuotias ensikertalainen sai saalista
  5. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  6. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  7. Reipas katkaisi orastavan tappioputkensa – "Vettä tuli kuin saavista kaatamalla"
  8. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  9. Elokuva-arvio: Spike Leen Da 5 Bloods on ajankohtainen ja vaikuttava - Jasper Pääkkönen tekee pienen mutta oleellisen roolin
  10. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  11. Mökkikalastajan tärkeimmät säännöt: tainnuta, verestä, jäähdytä ja perkaa
  12. Erin esiintyy syksyllä Lahdessa
  13. Tähdet, tähdet -ohjelmaan pyydetty Konsta Hietanen ei halua valmistautua koitokseen liikaa – "En meinannut penkissäni pysyä, kun soitto tuli"
  14. Lukijalta: Mitä oikeuksia on kehitysvammaisella?
  15. Käräjäoikeus tuomitsi muun muassa Lahdessa alaikäisiä tyttöjä kosketelleelle miehelle lisää istuttavaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.