Seuraako Suomi tiukinta nelikkoa ja vaatii EU:n elpymispakettiin muutoksia – hallitus linjaa kantansa

EU-komissio esitti viime viikolla mittavaa, 750 miljardin euron elpymisvälinettä, jolla ohjattaisiin rahaa koronaepidemian runtelemien EU-maiden tueksi. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Hallituksen EU-asioista vastaavat ministerit ottavat tänään kantaa EU-komission esittämään elpymispakettiin.

EU-komissio esitti viime viikolla mittavaa, 750 miljardin euron elpymisvälinettä, jolla ohjattaisiin rahaa koronaepidemian runtelemien EU-maiden tueksi. Tästä 500 miljardia jaettaisiin jäsenmaille tukina ja 250 miljardia lainoina. Ehdotuksessa merkittävää on, että summa rahoitettaisiin yhteisellä, komission rahoitusmarkkinoilta ottamalla lainalla. Samalla komissio esittää, että jäsenmaat kasvattaisivat EU:n mahdollisuutta kerätä omia varoja.

Kyse on vasta komission ehdotuksesta, ja nyt alkavat ratkaisevat EU-maiden väliset neuvottelut. Elpymisvälineestä neuvotellaan samassa yhteydessä EU:n seitsenvuotisen rahoituskehyksen kanssa, koska elvytysrahaa kanavoidaan jäsenmaille budjetin kautta.

Suomen kantaa kokonaisuuteen ei ole vielä lyöty lukkoon. Se tiedetään jo nyt, että Suomessa olisi toivottu isompaa roolia lainamuotoiselle tuelle suorien tukien sijaan.

"Tuki ei olisi avoin valtakirja jäsenmaille"

Elpymisvälinettä viime viikolla kommentoinut eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kertoi, että ehdotettu kokoluokka on suurin piirtein sellainen kuin Suomi oletti.

– Suomi piti ennakkovaikuttamisessaan esillä suuremman lainarahoituksen osuutta. Tukena jaettava rahoitus oli yllättävän suuri komission esityksessä. Toki myönteistä on, että tuki jaettaisiin rahoituskehyksen ohjelmien kautta eli se ei olisi avoin valtakirja jäsenmaille, Tuppurainen sanoi STT:lle.

Rahoitus ohjataan jäsenmaille EU:n tukiohjelmien kautta, ja se maksettaisiin takaisin tulevina budjettikausina vuosien 2028 ja 2058 välillä.

EU-rahan käytöstä päätetään jäsenmaiden kesken yksimielisesti. Myös tiukinta linjaa ajava nelikko Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska ovat ajaneet lainanmuotoisuutta tukien sijaan.

EU-ministerivaliokunta on tänään koolla kello 9 alkaen. Suomen kannan käsittely siirtyy sen jälkeen eduskuntaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa DVV:n rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  2. Pääkirjoitus: Syksyä kohti SDP:n gallupjohdolla
  3. Markus Pirttijoen Esalainen: Parempi kokeilla uutta kuin olla paikallaan
  4. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut."
  5. Läheisen koronakuolema sai Espanjassa asuneen Aino Suomalaisen palaamaan perheineen takaisin Lahteen – "Vuokrasin yksiön pelkästään karanteenia varten"
  6. Lenkille pääsee aina, mutta koronakesä on koetellut kilpapyöräilijöidenkin motivaatiota – "Johonkin lätkään verrattuna on kuitenkin ihan hyvä tilanne"
  7. "Vuokatin vaaraa ja Kolin nousua on sauvottu ylös ja alas" – Tero Seppälä kapuaa askel askeleelta kohti maailman kärkeä
  8. Paikallispubin kellarista se lähti –  Pienimuotoisesta olutharrastuksesta on kasvanut 25 vuodessa bisnes, joka tuottaa 1,8 miljoonaa litraa olutta vuodessa
  9. Jymyn Joonas Kumpulainen juoksi 14-vuotiaiden Suomen mestariksi
  10. Lahden Ahkeralla neljän mestaruuden päivä 16- ja 17-vuotiaiden SM-kisoissa Pedersöressä
  11. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  12. Mailaveikot kruisaili lohkovoittoon
  13. 17-vuotiaan vastikään saama ajokortti lähti hyllylle Hollolassa
  14. Radio Voiman podcast: Etkö muista uniasi? – lue luovan uniohjaajan vinkit unien muistamiseen
  15. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.