Saariselän hiihtokeskus avasi rinteitä laskettelijoille kevään koronatauon jälkeen – tunturin huipulla on yhä kesäkuussa metrin lumikerros

Ihmisiä terassilla Saariselällä. Aku Häyrynen / LEHTIKUVA

STT

Saariselän hiihtokeskus Inarissa aloitti maanantaina kesälaskettelukauden koronavirustilanteen aiheuttaman kevään tauon jälkeen. Hyvien lumiolosuhteiden ansiosta rinteitä pystytään vielä kesäkuussa avaamaan laskettelijoille.

Saariselän kesähiihtokausi jatkuu alustavasti ainakin keskiviikkoon asti. Rinnekeskuksen toimitusjohtaja Jarmo Katajamaa odotti maanantaina rinteille saapuvaksi vähintään kymmeniä asiakkaita.

Saariselällä avattiin maanantaina useampia rinteitä Iisakkipään tunturissa, jossa rinteet ovat suoraan pohjoisen suuntaan.

– Se suojaa näitä rinteitä lämpimällä aurinkoisella säälläkin niin, että lumi sulaa selvästi myöhemmin kuin muualta, Katajamaa sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa Ivalossa ei ole lunta juuri lainkaan, mutta Saariselällä rinteissä on vielä paksu lumipeite.

– Rinteissä lumitilanne vaihtelee, mutta ihan huipulla lunta on vielä noin metri, Katajamaa kertoo.

– Mutta kyllä nyt kun tällaiset lähes hellesäät tulevat tännekin, niin se lumi täälläkin saa kyytiä.

Ilmatieteen laitos ennustaa, että lämpötilat voivat Saariselällä tiistaina kohota jopa lähelle 20:tä astetta. Jos lumitilanne sallii, Saariselän rinteissä saatetaan lasketella koko tämän viikon ajan.

Uskon vahvistamista kotimaanmatkailuun

Koronavirustilanteen vuoksi Saariselän hiihtokeskus joutui päättämään talvikautensa ennenaikaisesti 23. maaliskuuta.

Katajamaa sanoo koronavirusepidemian olleen Saariselälle samankaltainen isku kuin muille Lapin hiihtokeskuksille. Korona leikkaa Saariselän hiihtokeskuksen liikevaihdosta pois noin neljänneksen.

Lyhyellä kesähiihtokaudella ei ole toimitusjohtajan mukaan paljoakaan taloudellista merkitystä Saariselän hiihtokeskukselle. Hän kuitenkin toivoo kesähiihtopäivien vahvistavan kuluttajien uskoa kotimaanmatkailuun.

– Suosi suomalaista, niin kuin ennen vanhaan sanottiin. Se on mielestäni tässä tilanteessa hyvin tärkeää, jotta kotimaiset matkailukeskukset ja lomakeskukset selviävät ensi kaudella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa DVV:n rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  2. Kuntalaiset sanovat kyselyssä kuntaliitoksille selkeästi "ei" – suopeus kuntatalouden tasapainottamistoimia kohtaan kasvussa
  3. Pääkirjoitus: Syksyä kohti SDP:n gallupjohdolla
  4. Markus Pirttijoen Esalainen: Parempi kokeilla uutta kuin olla paikallaan
  5. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut."
  6. Läheisen koronakuolema sai Espanjassa asuneen Aino Suomalaisen palaamaan perheineen takaisin Lahteen – "Vuokrasin yksiön pelkästään karanteenia varten"
  7. Lenkille pääsee aina, mutta koronakesä on koetellut kilpapyöräilijöidenkin motivaatiota – "Johonkin lätkään verrattuna on kuitenkin ihan hyvä tilanne"
  8. "Vuokatin vaaraa ja Kolin nousua on sauvottu ylös ja alas" – Tero Seppälä kapuaa askel askeleelta kohti maailman kärkeä
  9. Paikallispubin kellarista se lähti –  Pienimuotoisesta olutharrastuksesta on kasvanut 25 vuodessa bisnes, joka tuottaa 1,8 miljoonaa litraa olutta vuodessa
  10. Jymyn Joonas Kumpulainen juoksi 14-vuotiaiden Suomen mestariksi
  11. Lahden Ahkeralla neljän mestaruuden päivä 16- ja 17-vuotiaiden SM-kisoissa Pedersöressä
  12. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  13. Mailaveikot kruisaili lohkovoittoon
  14. 17-vuotiaan vastikään saama ajokortti lähti hyllylle Hollolassa
  15. Radio Voiman podcast: Etkö muista uniasi? – lue luovan uniohjaajan vinkit unien muistamiseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.