Puutavarajunan palo sytytti useita maastopaloja Lahti–Riihimäki-radan varrelle – iso haitta raideliikenteelle

STT

Lahdesta Riihimäen suuntaan kulkevassa puutavarajunassa syttyi sunnuntaina tulipalo, kertoo pelastuslaitos. Junapalo saatiin sammutettua Hikiän asemalla, mutta radan varrella on syttynyt lukuisia maastopaloja.

Pelastuslaitoksen mukaan tilanne aiheuttaa merkittävää haittaa raideliikenteelle. Päivystävä palomestari kertoi yhdeksän jälkeen illalla, että Riihimäen ja Lahden välinen raideosuus on toistaiseksi kokonaan poissa käytöstä. Rataliikennekeskuksen mukaan loppuillan henkilöjunat kyseisellä välillä korvataan linja-autoilla.

– Juna kulki periaatteessa tyhjänä kuormasta, mutta vaunujen pohjalla oli puunrungoista tippunutta kaarnaa ynnä muuta, ja ne ovat palaneet neljässä viimeisessä vaunussa, päivystävä palomestari kuvaili junapaloa.

Hän arvioi, että maastopaloja on syttynyt useita kymmeniä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen kausityöntekijöiden koronatartuntoihin tiukka vastaveto - Ukrainalaista työvoimaa ei haluta Suomeen yhtään enempää
  2. Lahtelainen hienopuuseppä innostaa ihmisiä nikkaroimaan – "Itse tehtyjen tavaroiden esittelystä innostuu paljon enemmän kuin rahalla ostetuista"
  3. Ensimmäinen Salpausselkä geoparkin infopiste avattiin Vääksyyn – muihin alueen kuntiin infopisteitä tulee viimeistään ensi kesänä
  4. Myyjä remontoi talonsa "uuteen kukoistukseen" ilman lupia ja purki muun muassa kantavan väliseinän – ostaja haastoi myöhemmin käräjille
  5. Lahden eteläinen kehätie etenee: Luhdantaustankatu avataan ajoneuvoliikenteelle torstaina
  6. Lukijalta: Yhteisyrityksen myötä hoitoon pääsy paranee
  7. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  8. Useita pyörävarkaita jäi kiinni Lahdessa – yksi yritti pyöräillä karkuun
  9. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  10. MV-oikeudenkäynnissä syytetyn Johan Bäckmanin tuomio lieveni selvästi – Janitskinin tuomioon hovi ei ottanut kantaa
  11. Iäkäs pyöräilijä kaatui jouduttuaan väistämään autoa Heinolassa – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja
  12. Kutsumaton vieras räpiköi savupiipussa Hollolassa – nokkaisi vielä pelastajaa mennessään
  13. Taksimatkustajalta puuttuivat Lahdessa rahat, mutta monenlaista epäilyttävää oli mukana
  14. Poliisi pysäytti katsastamattoman auton Asikkalassa, kuskin kunnossa sanomista
  15. Tilauskirjat: Korona iski ilmailualan pintakäsittelylaitoksiin erikoistuneen lahtelaisen Galvatekin liiketoimintaan kovaa – miljoonien tilaukset lykkääntyivät, mutta katse on jo käännetty valoisaan tulevaisuuteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.