Hovioikeus kovensi lelusalakuljettajana tunnetun Rami Adhamin tuomiota – vuosi ja 10 kuukautta vankeutta

Hovioikeus katsoi, että rahankeräysrikoksella saatujen varojen käyttö esimerkiksi siirtolapuutarhamökkiin täytti törkeän rahanpesun tunnusmerkistön. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Helsingin hovioikeus on koventanut lelusalakuljettajana tunnetun Rami Adhamin tuomiota. Syyrialaistaustainen, noin 30 vuotta Suomessa asunut Adham toimi Suomi–Syyria-yhteisön (SSY) vastuuhenkilönä ja kuljetti sisällissodan repimään maahan ruokaa, vitamiineja, lääkkeitä ja leluja. Rikosasiassa oli kyse yhteisön taloudenpitoon liittyvistä epäselvyyksistä.

Adham tuomittiin nyt hovissa muun muassa törkeästä rahanpesusta vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Aiemmin käräjillä Adham tuomittiin kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa rahankeräysrikoksesta ja kirjanpitorikoksesta.

Hovioikeus katsoi, että rahankeräysrikoksella saatujen varojen käyttö siirtolapuutarhamökkiin ja tallettaminen turkkilaiselle pankkitilille täytti törkeän rahanpesun tunnusmerkistön.

– Siirtolapuutarhamökkiin käytetyissä ja turkkilaiselle tilille talletetuissa varoissa on ollut kyse suurista rahasummista. Menettely on ollut jatkuvaa ja suunnitelmallista, kun rahankeräysrikoksella saatuja varoja on pitkähkön ajan kuluessa siirretty Turkkiin avatulle pankkitilille useissa erissä ja myös siirtolapuutarhamökki on maksettu erissä, hovioikeuden tuomiossa todetaan.

Kirjanpito puutteellista

Hovioikeuden mukaan törkeän rahanpesun kohteena on ollut yhteensä noin 116 000 euroa rahaa. Menettely on jatkunut pitkähkön ajan, ja siihen on liittynyt suunnitelmallisia piirteitä.

– Rikoskokonaisuuden suunnitelmallisuutta on lisännyt se, että SSY:n kirjanpito on jätetty sillä tavoin puutteelliselle tasolle, että jälkikäteen on ollut vaikeaa selvittää, mihin yhdistyksen rahoja on käytetty, hovioikeus toteaa.

Adham vaati hovioikeudessa rahankeräysrikossyytteen hylkäämistä siltä osin kuin hänen väitettiin antaneen totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja rahojen käyttötarkoituksesta. Lisäksi hän vaati muun muassa rangaistuksen lieventämistä. Adham myös kiisti syyllistyneensä rahanpesuun.

Adhamilla on aiempi ehdollinen tuomio vuodelta 2017 muun muassa veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta, ja kahdesta pahoinpitelystä. Oikeuden mukaan Adham muun muassa laiminlöi valmisteveroja, kun hän välitti yrityksensä kautta muun muassa proteiinivalmisteita. Adham valitti tästä tuomiosta hovioikeuteen, mutta perui valituksensa myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  3. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  4. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  5. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  6. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  7. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  10. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  11. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  12. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  13. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  14. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  15. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.