Kiinan kansankongressi hyväksyi suunnitelman Hongkongin turvallisuuslaiksi

Hongkongissa on ollut useina päivinä rajua yhteenottoja alueen erityisaseman päättymistä pelkäävien mielenosoittajien ja poliisin välillä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinan parlamentti on hyväksynyt esityksen Hongkongin uudeksi turvallisuuslaiksi. Sillä aiotaan kieltää terroristinen, kumouksellinen ja Kiinan kansallista turvallisuutta vaarantava toiminta alueella.

Päätös oli odotettu, sillä muodollisesti Kiinan parlamenttina toimiva kansankongressi hyväksyy kumileimasimen tavoin sen käsittelyyn tulleet esitykset. Lähes 2 900 edustajasta turvallisuuslakiesitystä vastaan äänesti vain yksi edustaja ja kuusi pidättäytyi. Tuloksen selvittyä salissa kuultiin lehtitietojen mukaan pitkät suosionosoitukset.

Kansankongressin vuotuisen istunnon päätöspäivänä järjestetyn äänestyksen myötä kansankongressin pysyväiskomitea sai valtuutuksen valmistella lainsäädännön tarkemmat yksityiskohdat.

Turvallisuuslakiesitys on saanut aikaan laajoja levottomuuksia Hongkongissa. Mielenosoittajat pelkäävät lain käytännössä lopettavan Hongkongin aseman erityishallintoalueena.

Hongkongissa on ollut useina päivinä rajua yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välillä. Turvallisuuslain ohella tunnelmia on kiristänyt Hongkongin omassa parlamentissa käsittelyssä ollut laki, joka kieltää Kiinan kansallislaulun halventamisen.

"Tämä on Hongkongin loppu"

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo totesi eilen, ettei maa voi enää pitää Hongkongia aiempaan tapaan Kiinan itsehallinnollisena alueena. Päätös voi merkitä sitä, että Hongkong menettää Yhdysvaltain sille myöntämiä muusta Kiinasta poikkeavia kauppaetuja. Jatkotoimista päättäminen kuuluu presidentti Donald Trumpille.

Etuuksien menettäminen voi olla paha isku Hongkongille mutta sitä kautta myös koko Kiinan taloudelle.

Kiina torjui eilen myös Yhdysvaltain ehdotuksen tuoda Hongkongin tilanne YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn.

Pitkään Britannian hallintaan kuulunut Hongkong siirtyi Kiinalle vuonna 1997. Osapuolet sopivat alueen tulevaisuuden periaatteeksi "yksi maa, kaksi järjestelmää". Hongkongille jäi siten laajat oikeuden päättää omista asioistaan lukuun ottamatta puolustusta ja ulkopolitiikkaa.

Turvallisuuslainsäädäntö nousi kansankongressin istunnon asialistan ykköseksi Hongkongissa viime vuonna kuukausia jatkuneiden demokratianmielenosoitusten jälkeen. Kansankongressin pysyväiskomitean varapuheenjohtajan Wang Chenin mukaan Hongkongin kyvyttömyys toimeenpanna omia turvalliusuuslakejaan oli pakottanut Pekingin toimiin.

Hongkongissa demokratiaa kannattavan lainsäätäjän näkökulmasta tilanne on lohduton.

– Tämä on Hongkongin loppu. Tästä lähtien siitä tulee vain yksi kiinalainen kaupunki muiden joukossa, kansanedustaja Claudia Mo arvioi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  2. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  3. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  4. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  5. Suora lähetys: Lahden Reipas matkaa Kultsu FC:n vieraaksi - katso ottelu tästä kello 18.30 alkaen
  6. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  7. Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle
  8. Taksiliitto haluaa maskisuositusten koskevan myös takseja – Yksiselitteiset ohjeet helpottaisivat alan yrittäjiä, kuljettajia ja asiakkaita
  9. Vesijärvellä Lahdessa ja Orimattilan Mallusjärvellä on havaittu sinilevää
  10. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  11. Kokoomus asetti 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  12. Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Lahdessa
  13. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  14. Oikeustiedettä opiskeleva Henna Marttila saa kuittauksia oudosta tiirikointiharrastuksestaan: ”Minulle on joskus siteerattu rikoslain murtovälineitä koskevaa pykälää”
  15. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika, korjauksen kestosta ei tietoa: "Risteilyjä saatetaan joutua perumaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.