Moskova höllentää koronarajoituksia – Ruotsissa lähes sata uutta koronakuolemaa

Epidemian alun jälkeen koronavirustartunnan on saanut ainakin runsaat 3500 ruotsalaista, joista hieman yli 2 000 on saanut tai saa yhä tehohoitoa. / JONATHAN NACKSTRAND AFP / JONATHAN NACKSTRAND / LEHTIKUVA

STT–AFP

Moskovan tiukkoja koronarajoituksia aletaan höllentää ensi viikon alussa, kertoo pormestari Sergei Sobjanin. Hänen mukaansa silloin sallitaan esimerkiksi muidenkin kuin ruokaa myyvien kauppojen aukiolo. Lisäksi ihmisten sallitaan poistua kotoaan aiempaa vapaammin.

Moskova on ollut Venäjän koronakriisin keskipiste, ja kaupungin koronarajoitukset ovat olleet erittäin tiukkoja. Esimerkiksi koiraa on saanut ulkoiluttaa vain alle sadan metrin päässä kotoa eikä kotoa ole saanut poistua ilman pätevää syytä.

Presidentti Vladimir Putin sanoi eilen, että asiantuntijoiden mukaan koronatartuntojen huipun voidaan nähdä tulleen ohitetuksi Venäjällä. Tähän mennessä tilastot eivät ole täysin tukeneet Putinin väitettä.

Venäjällä on raportoitu tähän mennessä vajaat 4 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa ja yli 370 000 tartuntaa. Kuolemien määrä vastaa 27:ää kuollutta miljoonaa venäläistä kohden.

Kuolleiden todellisen määrän uskotaan olevan merkittävästi suurempi. Osasyy matalalle kuolleisuusluvulle on myös tilastointitapa, jossa kaikkia kuolleita viruksen kantajia ei lasketa koronakuolemiin.

Korona kuolemia todettu Ruotsissa runsaat 4 200

Ruotsissa on raportoitu 95 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta eilisen jälkeen, kansanterveysviranomaiset kertovat. Kaikkiaan koronakuolemia on Ruotsissa todettu runsaat 4 200, mikä vastaa vajaata 420:tä kuollutta miljoonaa ruotsalaista kohden.

Epidemian alun jälkeen koronavirustartunnan on saanut ainakin runsaat 35 000 ruotsalaista, joista hieman yli 2 000 on saanut tai saa yhä tehohoitoa.

Maailmanlaajuisesti jo yli 350 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen liittyen, selviää Worldometer-sivustolta . Koronavirustartuntoja on varmistettu tähän päivään mennessä yli 5,6 miljoonaa.

Eniten koronavirukseen liittyviä kuolemia on ollut Yhdysvalloissa, noin satatuhatta. Toiseksi eniten kuolemantapauksia on ollut Britanniassa, yli 37 000.

Worldometer-sivuston mukaan koronaviruksesta on toipunut jo yli 2,4 miljoonaa ihmistä.

Ranska lopettaa Trumpin hehkuttaman lääkkeen koronakäytön

Ranskan hallitus on kieltänyt hydroksiklorokiinin käytön covid 19 -potilaiden hoidossa. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun kaksi ranskalaista neuvoa antavaa elintä ja Maailman terveysjärjestö WHO varoittivat aiemmin tällä viikolla, että lääke on osoitettu mahdollisesti vaaralliseksi useissa tutkimuksissa.

Uusien sääntöjen mukaan hydroksiklorokiinia voi käyttää Ranskassa vain kliinisissä tutkimuksissa, joissa testataan sen tehokkuutta koronavirusta vastaan.

Hydroksiklorokiinin puolesta on puhunut muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on kertonut käyttävänsä lääkettä ennaltaehkäisynä. Myös Brasilian terveysministeri suositteli viime viikolla hydroksiklorokiinin käyttöä jopa lievien koronatapausten hoitamisessa.

Suositusten vuoksi monet maat ovat ostaneet isoja määriä hydroksiklorokiinia. Jotkut lääkärit ovat myös määränneet lääkettä koronaviruspotilaille, vaikka sen tehosta ei ole ollut näyttöä.

Hydroksiklorokiinia käytetään muun muassa malarialääkkeenä ja nivelreuman hoidossa.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 18.24: Ruotsissa on todettu ainakin 35 000 tartuntaa, ei 3500 tartuntaa kuten aiemmin kerrottiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  2. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  3. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  4. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  5. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä
  6. Rikosmysteerejä, kirjallisuutta, parisuhdejuttuja ja Itämeri-tarinoita – tässä 11 podcast-vinkkiä kesään
  7. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  8. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  9. Evartti ja Elian Web nousivat Suur-Hollola-sankareiksi – "Tunne voittaa Suur-Hollola-ajo Evartilla on sanoinkuvaamaton"
  10. Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  11. Jokimaan ravit: Mask Off on orimattilalaisen Tapio Perttusen uusi ikäluokkatähti
  12. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  13. Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja todettu 7 253
  14. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  15. Lukijalta: Kotihoidon hoitajien työhyvinvointi on otettava vakavasti

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.