Maatalousministeri Leppä antaisi ampua tuhansia valkoposkihanhia

Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan uutta lakia rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja ennaltaehkäisystä. Lakiesitys on määrä saada käsittelyyn syyskaudella. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Valkoposkihanhien aiheuttamia tuhoja pitäisi rajoittaa aloittamalla suojametsästys ja ampumalla tuhansia lintuja, katsoo maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) Karjalaisen videolähetyksessä.

Leppä ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) vierailivat tiistaina Kiteellä tutustumassa valkoposkihanhien aiheuttamiin vahinkoihin.

Mikkonen sanoi, että vahingot varaudutaan korvaamaan viljelijöille mahdollisimman nopeasti.

– Tämän kesän aikana, Mikkonen määritteli aikataulua.

Leppä totesi, että korvausten lisäksi käyttöön tulisi saada myös keinoja ehkäistä vahinkoja. Leppä sanoi pitävänsä suojametsästyksen käyttöönottoa tarpeellisena. Valkoposkihanhelle pitäisi saada metsästettävän lajin status ja suojametsästys sallia laajalla alueella. Muuten linnut vain siirtyvät alueelta toiselle.

– Nykyiset toimenpiteet eivät riitä, vaan ongelma pahenee. Suojametsästys pitäisi saada heti käyntiin, Leppä sanoi ja vetosi Ruotsin esimerkkiin, jossa suojametsästystä on jo tehty.

Uusi laki vahingonkorvauksista tulossa

Valkoposkihanhet ovat tänä keväänä aiheuttaneet poikkeuksellisen pahoja vahinkoja erityisesti Pohjois-Karjalassa. Pelloille lepäämään jääneet linnut ovat syöneet nurmirehusadot monilla alueilla.

Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan uutta lakia rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja ennaltaehkäisystä. Lakiesitys on määrä saada käsittelyyn syyskaudella.

– Tähän asiaan pitää löytää ratkaisu. Ongelmien luetteleminen ei riitä. Pitää löytää keinot, joilla tämä ongelma saadaan helpottumaan, Leppä sanoi pellonreunalla pidetyssä lehdistötapaamisessa.

Ympäristöministeri Mikkonen sanoi, että ongelmaa pitää ratkoa monin keinoin, lintuja karkottamalla ja perustamalla lisää hanhipeltoja, jotka houkuttelivat linnut luokseen. Valkoposkihanhien rauhoituksen purkaminen kannan pienentämiseksi ei ole yksinkertaista, koska suojelusta on säädetty EU-tasolla.

– Kanta on kasvanut, joten asia on syytä ottaa uudelleen esille, Mikkonen sanoi.

Kannan pienentäminen ei Mikkosen mukaan välttämättä ratkaise ongelmaa, jos linnut kuitenkin muuttomatkallaan päätyvät pienelle alueelle. Pohjois-Karjalasta on tullut linnuille viimeinen levähdyspaikka niiden muuttomatkalla kohti Siperiaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  2. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  3. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  4. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  5. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä
  6. Rikosmysteerejä, kirjallisuutta, parisuhdejuttuja ja Itämeri-tarinoita – tässä 11 podcast-vinkkiä kesään
  7. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  8. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  9. Evartti ja Elian Web nousivat Suur-Hollola-sankareiksi – "Tunne voittaa Suur-Hollola-ajo Evartilla on sanoinkuvaamaton"
  10. Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  11. Jokimaan ravit: Mask Off on orimattilalaisen Tapio Perttusen uusi ikäluokkatähti
  12. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  13. Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja todettu 7 253
  14. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  15. Lukijalta: Kotihoidon hoitajien työhyvinvointi on otettava vakavasti

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.