Euroopan pörssien lasku tasaantui – Hongkongin turvallisuuslaki säikäytti ne aamulla turvalleen

Itä-Aasian pörssit lähtivät yleisesti laskuun perjantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT

Euroopan pörssikurssit ovat tasaantuneet aamun alkushokin jälkeen. Aasian pörssien johdattelemina ne lähtivät yleisesti laskuun, kun Kiina aloitti tänään Hongkongin erityishallintoaluetta koskevan turvallisuuslain käsittelyn.

Lontoon FTSE 100 oli iltapäivällä enää 0,8 prosentin laskussa. Frankfurtissa laskua on 0,4 prosenttia ja Pariisissa 0,3 prosenttia.

Helsingissä OMXH oli avauduttuaan lähes kahden prosentin laskussa mutta oli puoli neljän jälkeen enää 0,4 prosentin laskussa.

Hongkongin keskeinen indeksi Hang Seng laski tänään peräti 5,6 prosenttia. Tokion Nikkei-indeksi sulkeutui selvästi maltillisemmassa 0,8 prosentin laskussa, mutta Shanghaissa, Soulissa ja Taipeissa nähtiin yli prosentin pudotus.

Hongkongin hallintojohtaja vannoi yhteistyöhalua

Hongkongin erityishallintoaluetta koskeva lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin erityishallintoalueella. Kiinan parlamentti aloitti turvallisuuslain käsittelyn kansankongressin kaksoiskokouksessa, joka on maan politiikan vuosittainen suurtapahtuma.

Hongkongin erityishallintoalueen oli määrä säätää laista itse, joten lain siirtyminen Kiinan kansankongressin pöydälle on merkittävä käänne.

Vuonna 1997 Britannian hallinnasta Kiinalle siirtyneessä Hongkongissa on nähty toistuvasti mielenosoituksia demokratian ja kansalaisvapauksien puolesta. Viimeisin mielenosoitusten aalto käynnistyi viime kesänä luovutuslakia koskevasta esityksestä.

– Mellakointi kaduilla ja kiinteistöjen putoavat arvot voivat olla Hongkongin kasautuvista huolista vähäisimpiä, kun tämä autoritaarinen turvallisuussuunnitelma varmasti kyseenalaistaa Hongkongin aseman kansainvälisenä pankkikeskuksena, AxiCorpin analyytikko Stephen Innes sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam vannoi, että kaupungin johto aikoo toimia yhteistyössä Kiinan hallinnon kanssa turvallisuuslain käyttöönottamisessa.

Lausunnossaan hän sanoo, että Hongkongin hallinto aikoo viimeistellä Kiinan parlamentin aloittaman turvallisuuslain valmistelun niin pian kuin mahdollista ja täten kantaa vastuunsa kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Jännitteitä myös Kiinan ja Yhdysvaltain välille

Yhdysvaltain ulkoministeriö kritisoi Kiinan aietta tuoreeltaan ja sanoi, että sekä Yhdysvallat että kansainvälinen yhteisö tulee tuomitsemaan sen jyrkästi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin varoittanut Kiinaa seuraamuksista, jos se säätää turvallisuuslain. Yhdysvaltain kongressi sääti jo viime vuoden lopulla lain, joka veisi Hongkongilta sen edulliset kauppasuhteet Yhdysvaltojen kanssa, jos alueen ei enää katsota olevan autonominen.

Hongkongissa päämajaansa pitävän, valtio-omisteisen Everbright Sun Hung Kain edustaja Kenny Wen arvioi, että turvallisuuslaki voi johtaa uusiin protesteihin ja sitä kautta laajempiin vaikutuksiin.

– Paikalliset jännitteet voivat laukaista Kiinan ja Yhdysvaltain välisiä jännitteitä, mikä olisi paljon rasittavampi markkinoiden mielialalle ja makrotaloudelle, Wen sanoi AFP:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  2. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  3. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  4. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  5. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  6. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  7. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  8. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  9. Ensimmäisen koulupäivän liikenne sujui Lahdessa rauhallisesti – poliisi muistuttaa tarkkaavaisuudesta erityisesti Launeen monitoimitalo Lähteen kohdalla
  10. Lauantaina ajetaan koronatauon jälkeen vihdoin rallia Päijät-Hämeessäkin
  11. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  12. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  13. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  14. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa
  15. Valtionvelka nousee arviolta 132 miljardiin euroon – VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on 61,6 miljardia euroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.