Eduskunnassa työskentelevällä on havaittu koronavirustartunta – mahdollisesti altistuneiden joukossa ei ole kansanedustajia

Tartunnan saaneen kanssa työtä tehneet ovat poistuneet eduskunnasta siksi aikaa, että mahdolliset jatkotartunnat voidaan sulkea pois. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Eduskunnassa työskentelevällä ihmisellä on havaittu koronavirustartunta, eduskunnan tiedotuksesta kerrotaan. Kyseisen ihmisen kanssa työtä tehneet ovat poistuneet eduskunnasta siksi aikaa, että mahdolliset jatkotartunnat voidaan sulkea pois.

– Kysymys ei ole isosta joukosta ihmisiä, jotka olisivat edes teoriassa voineet olla hänen (sairastuneen) seurassaan tai yhteydessä häneen siten, että virus olisi voinut levitä. Heissä ei ole kansanedustajia, sen voin sanoa, kertoo hallintojohtaja Pertti Rauhio.

Tarkkaa mahdollisesti altistuneiden määrää Rauhio ei halua sanoa siksi, ettei heidän tai sairastuneen henkilöllisyyttä voisi päätellä.

Rauhion mukaan tartunnan saanut huomasi oireet viikon alussa, ja tartunnan löytäneen testin tulos tuli tänään. Sairastunut ei ole ollut oireisena töissä.

– Tässä on sellainen onni, että on ollut viikonloppu alla, eli se todennäköisyys, että hän olisi tullut tartuttavana tänne taloon, on aika pieni. Mutta kaikki varotoimenpiteet tehdään silti kaavan mukaan, vaikka riskit olisivat pienet.

Jäljitystä ja tarkkailua

Tartuntaketjun jäljittäminen on aloitettu. Jäljittämisessä sairastunut Rauhion mukaan istahtaa alas ja käy terveysviranomaisten neuvojen mukaan läpi sen, keitä on tavannut ja missä käynyt sinä aikana, kun riski tartunnan leviämiselle on nykytiedon valossa ollut. Sen perusteella arvioidaan, keihin otetaan yhteyttä ja ketkä testataan tartunnan varalta.

Eduskunnan työterveyshuolto ja julkinen terveydenhuolto seuraavat tartunnan saaneen vointia. Hän potee tällä hetkellä tautia kotonaan.

– Ei ole siitä kysymys, että vointi olisi erittäin huono. Senhän me tiedämme, että tämä on kuitenkin kamala tauti, ja seuraamme, ettei tilanne pahene, Rauhio kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu todennäköisesti perjantaiaamuun saakka, savusta ei enää ole vaaraa
  2. Työttömyys syöksähti 90-luvun laman tasolle, Lahdessa tilanne heikoin 23 vuoteen – "Syksystä tulee vielä synkempi", ennakoi kauppakamarin pomo
  3. Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: "Itärataselvityksen sanoma on kristallinkirkas"
  4. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  5. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  6. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  7. Ilkka Kuosmasen näkökulma: Konstit on monet, kun kirjastot etsivät itselleen uusia asiakkaita
  8. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  9. Padasjoen maastopalopaikalla sammutettiin torstai-iltana vielä kytöpesäkkeitä
  10. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  11. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  12. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  13. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  14. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  15. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.