Trump uhkaa lakkauttaa WHO:n rahoituksen pysyvästi ja paljasti käyttävänsä malarialääkettä koronatartunnan ennalta ehkäisyyn – asiantuntijat varoittavat lääkkeestä

Trump on hehkuttanut hydroksiklorokiinia ennenkin. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa lakkauttaa kokonaan rahoituksen Maailman terveysjärjestö WHO:lta, jollei järjestö ryhdy uudistuksiin.

– Jos WHO ei sitoudu merkittäviin oleellisiin parannuksiin 30 päivän aikana, teen Yhdysvaltain rahoituksen jäädytyksen pysyväksi ja harkitsen jäsenyyttämme järjestössä, Trump sanoo.

Trump on tviitannut kuvan kirjeestä, joka on lähetetty WHO:n pääjohtajalle. Trumpin mukaan kirje selittää itse itsensä. Kirjeessä presidentti luettelee esimerkkejä, jotka hänen mukaansa kertovat WHO:n virheistä pandemian hoidossa, kuten että se julisti pandemian vasta myöhään. Trump ryöpyttää järjestöä jälleen myös siitä, että se on liian läheisissä väleissä Kiinan kanssa.

Trump on pitkin matkaa syyttänyt WHO:ta koronakriisin huonosta hoidosta ja keskeytti järjestön rahoituksen toistaiseksi huhtikuun puolivälissä. Maanantaina presidentti väitti järjestön olevan Kiinan sätkynukke.

WHO ilmoitti aikaisemmin maanantaina käynnistävänsä riippumattoman tutkimuksen järjestön virustoimista. Pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus lupasi, että tutkimus aloitetaan niin pian kuin mahdollista.

Trump itse on toistuvasti vähätellyt koronaviruskriisiä. Viime viikolla hän sanoi, että virus uhkaa vain pientä ihmisjoukkoa.

Yksin Yhdysvalloissa virustartunnan on saanut 1,5 miljoonaa ihmistä. Tilastosivusto Worldometerin mukaan maassa on todettu lähes 92 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Se on noin 280 kuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on päälle 50.

Trumpin koronatestit negatiivisia

Presidentti Trump on paljastanut käyttävänsä malarialääkettä, joka ei asiantuntijoiden mukaan sovellu koronaviruksen aiheuttaman taudin hoitoon.

Trump kertoi käyttävänsä hydroksiklorokiinia ennalta ehkäisynä. Hän on nauttinut lääkettä nyt noin puolentoista viikon ajan päivittäin.

Presidentti huomautti myös, että hänen koronavirustestinsä ovat olleet negatiivisia. Valkoisessa talossa on todettu koronavirustartuntoja.

Kun presidentiltä kysyttiin, miksi hän käyttää lääkettä, hän vastasi, että hänestä se on hyvä. Hän kertoi kuulleensa paljon hyviä asioita lääkkeestä.

Trump väitti, että monet niin sanotusti viruksen eturintamassa työskentelevät käyttävät lääkettä.

Guardianin mukaan Valkoisen talon edustaja vahvisti myöhemmin, että presidentti käyttää hydroksiklorokiinia.

Lääkkeen turvallisuudesta ei takeita

Trump on useaan otteeseen puhunut lääkkeen puolesta. Samalla hänen oman hallintonsa asiantuntijat ovat sanoneet, että lääke ei sovellu koronaviruspotilaille eikä sen turvallisuudesta ole takuita.

Guardianin mukaan lääkettä ei ole hyväksytty covid-19-taudin hoitoon eikä Trumpilla ole tiettävästi todettu koronavirustartuntaa.

Presidentti kertoi keskustelleensa Valkoisen talon lääkärin kanssa lääkkeen käytöstä. Hän sanoi, että ehdotus lääkkeen käytöstä tuli häneltä itseltään, ei lääkäriltä.

– Kysyin häneltä, mitä ajattelet. Hän sanoi, jos haluat. Minä sanoin: kyllä haluan, presidentti kuvaili.

CNN:n mukaan presidentti ja tämän lääkäri olivat tulleet siihen tulokseen, että lääkityksen mahdolliset edut ylittäisivät sen riskit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Kuvataiteilija Matti Koskela piti omia yksityisnäyttelyitä ja opetti jopa laskettelua – hänet muistetaan Lahdessa muun muassa näistä julkisista teoksista
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  5. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  6. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  7. Lahden torilla kokeillaan valvottua pyöräparkkia – "Erittäin hyvä idea"
  8. Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien
  9. Jalkapannasta ei ole säilöönoton korvikkeeksi, sanovat virkamiehet – "Jos henkilö leikkaa sen pois ja heittää järven pohjaan, siinähän se oli"
  10. Lahden Seurahuone otti ensimmäisenä suomalaishotellina käyttöön katalyysipinnoituksen – tavoitteena torjua koronavirusta ja muita mikrobeja
  11. Perhosia havaittu tänä kesänä tavallista vähemmän
  12. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  13. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  14. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  15. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.