WHO:n pääjohtaja lupaa puolueetonta tutkimusta järjestön koronatoimista

Uuden-Seelannin Wellingtonissa lapset ovat palanneet tänään kouluun opiskeltuaan kaksi kuukautta kotona. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja lupaa käynnistää niin pian kuin mahdollista puolueettoman tutkimuksen siitä, miten järjestö reagoi koronaviruspandemiaan. Hän puhui WHO:n vuosittain järjestettävän Maailman terveyskokouksen avajaisissa tänään.

Pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesusin mukaan WHO varoitti maita aikaisin ja useasti koronaviruksesta sekä antoi niille ohjeita, kertoo BBC .

Tedros sanoi, että tutkimuksen tarkoituksena on paitsi tarkastella saatuja kokemuksia pandemiasta myös antaa suosituksia siitä, miten voitaisiin parantaa kansallista ja globaalia valmiutta pandemian varalta.

Sadattuhannet lapset kouluun Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa sadattuhannet lapset ovat palanneet tänään kouluun opiskeltuaan kaksi kuukautta kotona.

Opetusministeri Chris Hipkinsin mukaan viesti vanhemmille on, että on turvallista lähettää lapset takaisin kouluun.

– Haluamme lapset kouluun, jotta he kurovat kiinni sen opin, mitä kenties ovat menettäneet, ministeri kertoi toimittajille.

Uusi-Seelanti on onnistunut rajoittamaan hyvin koronaviruksen leviämistä. Varmistettuja tartuntoja on 1 149, ja virukseen liittyviä kuolemia on rekisteröity 21. Maassa on viisi miljoonaa asukasta.

Useimmat Uuden-Seelannin sisäiset koronarajoitukset loppuivat viime viikolla, mutta koulut saivat lisäaikaa, koska pienten lasten keskuudessa koronaan liittyvien terveysohjeiden noudattaminen on vaikeampaa.

Ecuadorissa vahvistettu ensimmäinen koronatartunta alkuperäiskansassa

Ecuadorissa Etelä-Amerikassa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta alkuperäiskansan keskuudessa.

Viruksen on saanut Amazonin alueella asuvaan waorani-kansaan kuuluva teinityttö, kertoo Ecuadorin terveysministeriö.

Raskaana olevalla 17-vuotiaalla alkoi ilmetä oireita kuun alkupuolella. Viranomaisten mukaan hänet vietiin sairaalaan pääkaupunkiin Quitoon ja pantiin eristyksiin. Tytön tilasta ei annettu tarkempia tietoja.

Useilla tytön kanssa tekemisissä olleilla ihmisillä on ollut tai on edelleen hengitystieoireita, ja heidät on testattu. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole kertoneet testien tuloksia.

Waoranien edustajat ovat varoittaneet, että uuden koronaviruksen leviäminen kansansa keskuuteen voisi olla katastrofi ja saattaisi aiheuttaa paljon kuolemia.

Ecuador on niitä Latinalaisen Amerikan maita, joita koronaviruspandemia koettelee pahiten. Tartuntoja on todettu noin 33 000, ja koronaan liittyviä kuolemia on rekisteröity yli 2 700. Miljoonaa asukasta kohti kuolemia on Worldometer -sivuston mukaan 155, kun esimerkiksi Suomessa luku on 54.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen kausityöntekijöiden koronatartuntoihin tiukka vastaveto - Ukrainalaista työvoimaa ei haluta Suomeen yhtään enempää
  2. Lahtelainen hienopuuseppä innostaa ihmisiä nikkaroimaan – "Itse tehtyjen tavaroiden esittelystä innostuu paljon enemmän kuin rahalla ostetuista"
  3. Lahden eteläinen kehätie etenee: Luhdantaustankatu avataan ajoneuvoliikenteelle torstaina
  4. Ensimmäinen Salpausselkä geoparkin infopiste avattiin Vääksyyn – muihin alueen kuntiin infopisteitä tulee viimeistään ensi kesänä
  5. Myyjä remontoi talonsa "uuteen kukoistukseen" ilman lupia ja purki muun muassa kantavan väliseinän – ostaja haastoi myöhemmin käräjille
  6. Lukijalta: Yhteisyrityksen myötä hoitoon pääsy paranee
  7. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  8. Useita pyörävarkaita jäi kiinni Lahdessa – yksi yritti pyöräillä karkuun
  9. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  10. Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi
  11. Iäkäs pyöräilijä kaatui jouduttuaan väistämään autoa Heinolassa – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja
  12. Kutsumaton vieras räpiköi savupiipussa Hollolassa – nokkaisi vielä pelastajaa mennessään
  13. Taksimatkustajalta puuttuivat Lahdessa rahat, mutta monenlaista epäilyttävää oli mukana
  14. Poliisi pysäytti katsastamattoman auton Asikkalassa, kuskin kunnossa sanomista
  15. Tilauskirjat: Korona iski ilmailualan pintakäsittelylaitoksiin erikoistuneen lahtelaisen Galvatekin liiketoimintaan kovaa – miljoonien tilaukset lykkääntyivät, mutta katse on jo käännetty valoisaan tulevaisuuteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.