Suomi ei ole vielä neuvotellut muiden EU-maiden kanssa kesälomamatkailusta – liikenneministeri Harakan mukaan optimistisin näkym

Komission ehdotukset ovat vain suosituksia, joten varsinaiset päätökset jäävät jäsenmaiden tehtäväksi. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomi ei ole vielä neuvotellut muiden EU-maiden kanssa lomamatkailun mahdollisesta avaamisesta, kertovat sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) STT:lle.

EU-komissio julkisti tänään ehdotuksen siitä, että koronavirusepidemian samassa tilanteessa olevat jäsenmaat voisivat sallia asukkailleen vapaa-ajanmatkustamisen maasta toiseen.

STT:n kysymyksiin sähköpostitse vastannut Ohisalo kertoo, että Suomen hallitus keskustelee komission ehdotuksesta ensi viikolla.

Harakka arvioi STT:lle eduskunnassa, että johdonmukainen tavoite olisi pyrkiä avaamaan matkustaminen Suomesta kerralla esimerkiksi koko Schengen-alueelle.

– Mutta meillä on totta kai mahdollisuus tehdä siihen poikkeuksia, kun jossakin maassa tilanne on huolestuttava, Harakka sanoo.

Harakka toteaa, että rajoitusten höllentämiseen on kovia paineita etenkin niissä maissa, joissa turismi on merkittävimpiä tulonlähteitä.

Tällä hetkellä hallitus ei suosittele lomamatkailua ulkomaille. Ohisalon mukaan ei ole arviota siitä, milloin suositus muuttuisi.

Kovin nopeasti linjaan tuskin tulee merkittäviä muutoksia. Kysyttäessä Harakka vastaa, ettei missään tapauksessa kannata ryhtyä varaamaan esimerkiksi Kreikan-matkaa heinäkuulle.

– Uskon, että Euroopassakin useat maat elättelevät toiveita siitä, että elokuu olisi vielä pelastettavissa turismin osalta. Se on minusta optimistisin näkymä, jota tässä voi esittää, Harakka sanoo.

Haavisto keskustellut asiasta balttikollegojensa kanssa

Ohisalon mukaan pohjoismaiset oikeus- ja sisäministerit keskustelevat rajavalvonnasta lähiaikoina. Hän ei ottanut kantaa STT:n kysymykseen siitä, voisiko Suomi avata lomamatkailun ensin esimerkiksi Viroon, mutta ei Ruotsiin.

Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on nyt kuollut koronaan 343 ihmistä miljoonaa asukasta kohden, kun taas Virossa vain 46. Suomessa vastaava suhdeluku on 51.

Viro, Latvia ja Liettua ovat jo sopineet kansalaistensa vapaasta matkustamisesta maidensa välillä 15. toukokuuta alkaen. Baltian ulkopuolelta saapuvat ihmiset joutuvat sen sijaan yhä kahden viikon karanteeniin.

Hallituksen yritystuki- ja ravintolaneuvotteluihin Säätytalolle saapunut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi keskustelleensa balttikollegojensa kanssa Baltian matkustuskuplasta.

– Kaikki ovat saaneet sen kontrolliin ja tietysti toivoisivat, että tämä kupla sitten laajenisi, jos kaikki Euroopan maat eivät tule mukaan, niin ainakin joitakin. Viro kovin mielellään menisi yhtä tahtia Suomen kanssa, mutta se ei ole niin helppoa, koska nämä (koronavirus)esiintymät vaihtelevat maittain, Haavisto sanoi.

Haavisto toivoisi, että EU:ssa päästäisiin matkustamisen osalta yhtenäisiin käytäntöihin.

Päätösvalta jäsenmailla

Komission suositus voi kuitenkin johtaa siihen, että EU:n sisälle syntyy useita erilaisia turismikuplia ja -käytäviä, sillä päätökset matkustusrajoitusten purkamisesta kuuluvat jäsenmaille.

Komissio ei varsinaisesti kiellä tai suosittele turismikäytäviä eikä erittele sitä, mistä maista tuleville turisteille kunkin maan tulisi sallia lomamatkailu. Komissio korosti epidemiatilanteen huolellisen arvioinnin tärkeyttä.

Terveyskomissaari Stella Kyriakidesin mukaan pelkkä uusien koronavirustartuntojen väheneminen ei riitä, vaan epidemiatilanteen pitäisi olla vakiintunut hallitulle tasolle.

Suosituksissa ei aseteta eri liikennemuotoja paremmuusjärjestykseen. Rajojen ylittämisen pitäisi sujua riippumatta siitä, liikkuvatko lomailijat esimerkiksi autolla, junalla, laivalla tai lentokoneella.

Komissio korostaa, että matkustusrajoitusten purkamisessa on huolehdittava tasapuolisuudesta. Vapaa-ajan matkustamisen salliminen koskisi kaikkia maan asukkaita, ei pelkästään niitä, joilla on maan kansalaisuus.

Komission varapuheenjohtaja Margrethe Vestager huomautti komission tiedotustilaisuudessa, että lomamatkailussa on otettava huomioon myös monissa jäsenmaissa voimassa olevat kokoontumisrajoitukset.

Vestagerin mukaan tungosten välttämiseksi esimerkiksi museoiden ja turistikohteiden kannattaa rajoittaa vierailijamääriä sekä myydä lippuja etukäteen verkossa.

Neuvoja koronaturvalliseen matkailuun

Turvallisen matkailun takaamiseksi komissio kaavailee myös virtuaalista karttaa, josta matkailijat voisivat tarkistaa helposti lomakohteessa voimassa olevat turvatoimet viruksen leviämisen hallitsemiseksi.

Komission mukaan kartassa voisi näkyä jopa hotelli- ja ravintolakohtaisesti se, mitä vaikkapa kasvomaskin käytöstä suositellaan.

Komissio on myös laatinut pitkän liudan ohjeita, joilla turvallinen matkustaminen voitaisiin muutenkin turvata. Ylimääräisiä kontakteja kehotetaan välttämään lomallakin ja fyysisestä etäisyydestä olisi pidettävä huolta.

Komissio suosittelee esimerkiksi kaikkien matka- ja pääsylippujen ostamista etukäteen verkosta. Kulkuvälineissä kehotetaan käyttämään kasvomaskeja, jos riittävää etäisyyttä muihin ihmisiin ei pystytä pitämään.

Komissio ehdottaa myös, että kulkuvälineissä ei myytäisi juomaa tai ruokaa, jotta kontaktien määrää pystyttäisiin vähentämään. Tarjolla olisi hyvä olla myös käsidesiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen kausityöntekijöiden koronatartuntoihin tiukka vastaveto - Ukrainalaista työvoimaa ei haluta Suomeen yhtään enempää
  2. Lahtelainen hienopuuseppä innostaa ihmisiä nikkaroimaan – "Itse tehtyjen tavaroiden esittelystä innostuu paljon enemmän kuin rahalla ostetuista"
  3. Lahden eteläinen kehätie etenee: Luhdantaustankatu avataan ajoneuvoliikenteelle torstaina
  4. Ensimmäinen Salpausselkä geoparkin infopiste avattiin Vääksyyn – muihin alueen kuntiin infopisteitä tulee viimeistään ensi kesänä
  5. Myyjä remontoi talonsa "uuteen kukoistukseen" ilman lupia ja purki muun muassa kantavan väliseinän – ostaja haastoi myöhemmin käräjille
  6. Lukijalta: Yhteisyrityksen myötä hoitoon pääsy paranee
  7. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  8. Useita pyörävarkaita jäi kiinni Lahdessa – yksi yritti pyöräillä karkuun
  9. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  10. Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi
  11. Iäkäs pyöräilijä kaatui jouduttuaan väistämään autoa Heinolassa – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja
  12. Kutsumaton vieras räpiköi savupiipussa Hollolassa – nokkaisi vielä pelastajaa mennessään
  13. Taksimatkustajalta puuttuivat Lahdessa rahat, mutta monenlaista epäilyttävää oli mukana
  14. Poliisi pysäytti katsastamattoman auton Asikkalassa, kuskin kunnossa sanomista
  15. Tilauskirjat: Korona iski ilmailualan pintakäsittelylaitoksiin erikoistuneen lahtelaisen Galvatekin liiketoimintaan kovaa – miljoonien tilaukset lykkääntyivät, mutta katse on jo käännetty valoisaan tulevaisuuteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.