Ruotsi jatkoi kehotusta välttää tarpeetonta matkustamista ulkomaille

Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz ja Saksan liittokansleri Angela Merkel keskustelivat rajan avaamisesta eilen tiistaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP, TT

Ruotsin ulkoministeriö jatkaa kehotustaan tarpeettoman ulkomaille matkustamisen välttämisestä 15. heinäkuuta asti. Asiasta kertoi Ruotsin pääministeri Stefan Löfven tiedotustilaisuudessa.

Löfvenin mukaan autolla tehtäviä yhden–kahden tunnin matkoja kotipaikkakunnalta voi tehdä tietyin edellytyksin. Pääministeri kehottaa kuitenkin käyttämään järkeä ja harjoittamaan suurta varovaisuutta.

Ruotsissa on kirjattu eilisen jälkeen 147 uutta koronavirukseen liitettyä kuolemantapausta, kertovat kansanterveysviranomaiset. Epidemian alusta saakka kuolleita on nyt yhteensä jo 3 460.

Valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan kuolleiden määrän voimakas lisäys johtuu viiveestä viikonlopun jälkeen, ja nyt raportoidut kuolemat ovat tapahtuneet useiden päivien aikana.

Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on nyt kuollut koronaan 343 ihmistä miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku on 51.

Saksa aikoo avata maarajansa kesäkuun puolivälissä

Saksa alkaa keventää koronaviruksen takia määrättyjä matkustusrajoituksia lauantaista lähtien ja ottaa tavoitteeksi poistaa rajoitukset kesäkuun puolivälissä.

Sisäministeri Horst Seehoferin mukaan Saksan tavoite on vapauttaa matkustaminen Euroopassa kokonaan 15. kesäkuuta lähtien. Itävalta ilmoitti jo aiemmin, että sen ja Saksan välinen raja on määrä avata tuolloin.

Saksa on maaliskuun puolivälistä sallinut rajan ylittämisen vain perustelluista syistä, joita ovat esimerkiksi työmatkat ja tavarankuljetukset. Lauantaista lähtien rajan yli pääsevät myös raja-alueilla asuvat koululaiset ja pariskunnat, joiden toinen osapuoli asuu toisessa maassa.

Bussit täyttyivät Lontoossa, kun koronarajoituksia kevennettiin

Koronaviruksen takia määrättyjä rajoituksia on kevennetty keskiviikosta lähtien osassa Britanniaa. Ihmisiä on kehotettu palaamaan töihin, jos etätyö ei ole mahdollista, mutta välttämään mahdollisuuksien mukaan julkisen liikenteen käyttämistä.

Pääministeri Boris Johnson kertoi määräysten höllentämisestä sunnuntaina. Englannissa on vastedes sallittua lähteä ajelulle maaseudulle, pelata tennistä tai golfia, tavata yhtä ystävää ulkoilmassa tai käydä puutarhakaupassa. Kaikkien tulee kuitenkin pysytellä vähintään kahden metrin päässä toisistaan. Rikkomuksista voi saada sadan punnan sakon.

Skotlannissa, Walesissa ja Pohjois-Irlannissa kehotus pysyä kotona jää kuitenkin edelleen voimaan.

Liikenneministeri Grant Shapps kehotti töihin palaavia pyöräilemään tai kävelemään töihin, jos mahdollista. Lontoossa suositus ei kuitenkaan auttanut ja muun muassa Sky News kertoi monien aamun bussien olleen tupaten täynnä.

Rajoituksia keventämällä hallitus yrittää elvyttää Britannian taloutta, joka supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kaksi prosenttia.

Ranskassa ylittyi 27 000 koronavirukseen kuolleen raja

Ranskan terveysviranomaiset kertoivat keskiviikkona, että maassa on nyt kuollut 27 074 ihmistä koronavirukseen. Viranomaisten mukaan uusia kuolleita on 98. Luvussa on laskua merkittävästi, sillä eilen kuolleita oli 348. Terveysministeriön edustajat kertoivat, ettei uusien kuolleiden luvussa ole mukana keskiviikon osalta hoitokodeissa kuolleita.

Yli 67 miljoonan asukkaan Ranskassa miljoonaa asukasta kohti on kuollut Worldometer-sivuston mukaan 415 ihmistä.

Koronaviruksen vuoksi Ranskassa on sairaalahoidossa 21 071 ihmistä. Heistä 2 428 tarvitsee tehohoitoa. Ranskassa tehohoitoa tarvitsevien määrä on laskenut merkittävästi epidemian pahimmasta vaiheesta, jolloin se ylitti 7 000 potilaan lukeman.

Ranska höllensi rajoituksia maanantaista alkaen sen jälkeen, kun se ryhtyi voimakkaisiin koronaviruksen vastaisiin toimiin 17. maaliskuuta.

– Talouden osittainen avaaminen ja samalla epidemian pitäminen on hallinnassa on ennennäkemätöntä, Ranskan presidentti Emmanuel Macron hehkutti.

– Tämä on yhteinen haaste, jonka eteen teemme töitä.

Macron muistutti, että rajoituksia voidaan tiukentaa uudelleen, jos siihen nähdään tarvetta.

– Vielä on turhan aikaista julistaa tämän taistelun päättyneen voittoon, Macron lisäsi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahti otti ensimmäisen kotivoiton sunnuntain Ilves-ottelusta
  3. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  8. Reipas taipui MiPKille maalein 4 –1 - katso ottelu jälkilähetyksenä tästä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.