Syövän immunoterapian tutkimushanke aloittaa toimintansa tässä kuussa

STT

Suomessa alkaa tässä kuussa hanke, jossa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja syövän immunoterapiahoitojen tehostamiseksi sekä tuetaan uusien hoitojen ottamista käyttöön terveydenhuollossa. Asiasta kertoo Helsingin yliopisto tiedotteessa.

Hanke kantaa nimeä Cancer IO, ja se aloittaa toimintansa Business Finlandin Yksilöllistetyn terveyden ohjelmassa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 10 miljoonaa euroa, josta julkisen tutkimuksen osuus on noin viidennes.

Syövän immunoterapia eli immuno-onkologia (IO) on nopeasti muodostumassa syövänhoidossa uudeksi kivijalaksi perinteisten leikkaus- ja lääkehoitojen rinnalle.

Immunoterapialla ei pyritä tuhoamaan suoraan syöpäsolukkoa, vaan herättämään elimistön oma immuunipuolustus taistelemaan syöpää vastaan. Lupaavimmat tulokset immunoterapiassa liittyvät hoitovasteen pitkään kestoon. Syöpä voidaan saada kuriin pitkäksi aikaa, jopa pysyvästi.

Tavoitteena edistää syöpäpotilaiden hoidon yksilöllistämistä

Cancer IO -ohjelma tukee alan kotimaista huippututkimusta ja innovaatiotoimintaa edistämällä yksilöllistä syöpäpotilaiden hoitoa.

Helsingin yliopiston koordinoima hanke yhdistää suomalaisia immunoterapia-alan hankkeita, jotka toteutetaan Helsingin yliopistossa ja Turun yliopistossa, yhdessä keskussairaalassa ja kahdeksassa suomalaisessa yrityksessä. Mukana on myös useita potilasjärjestöjä ja yhdeksän suurinta immunoterapiaan investoivaa lääkeyritystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  2. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  3. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia
  4. Lahdessa halutaan lisää ammattilaisia kuntayhtiöiden hallituksiin – poliittiset palkintopaikat voivat vähentyä
  5. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  6. 3.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Epidemiatilanne edelleen rauhallinen, uusia tartuntoja ei ole todettu
  7. Virtaava vesi ja sulava jää - palkitun viinilasin suunnitellut lasitaiteilija inspiroituu luonnon helmassa
  8. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  9. Lahdelle jää joukkoliikennetuista vain murusia
  10. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  11. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  12. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  13. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"
  14. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  15. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.